Jopa kolmannes Stormossenin asiakkaista on saattanut saada ylimääräisiä laskuja jätekuljetusyhtiöiltä, sanoo jätehuoltopäällikkö Camilla Enell-Öst.
– Vielä viime keväänä emme uskoneet, että määrä olisi näin suuri, toteaa Enell-Öst Yle Österbottenille.
Syy siihen, miksi asiakkaita on laskutettu kahdesti, on laskutuksen järjestämisen muutokset.
Tämän vuoden alusta alkaen kotitalouksien poltettavan jätteen kuljetusten laskutusten olisi pitänyt tapahtua Stormossenin toimesta. Asiasta teki päätöksen Vaasan seudun jätelautakunta viime vuoden joulukuussa.
Aiemmin jätekuljetusyritykset keräsivät käsittelymaksut asiakkailta Stormossenin puolesta.
Osa kuljetusyrityksistä on – vastoin jätelautakunnan päätöstä – jatkanut kuitenkin käsittelymaksun laskuttamista vanhan mallin mukaan. Tämä on johtanut siihen, että osa asiakkaista on maksanut käsittelystä kahdesti.
– Osa asiakkaista huomasi tuplalaskutuksen jo keväällä ja olivat yhteydessä niin meihin kuin kuljetusyrityksiinkin, mutta monet ovat huomanneet sen vasta nyt, Enell-Öst sanoo.
Haitat tekivät laskun mahdottomaksi
Enell-Östin mukaan kuljetusyrityksiä pyydettiin lopettamaan laskuttaminen jo viime keväänä. Osa lopetti, mutta osa jatkoi.
Kuljetusyrityksen lasku saa sisältää vain tyhjennys- ja kuljetusmaksun.
– Jokaisen pitää tarkistaa laskunsa, jotta käsittelystä ei laskuteta, Enell-Öst sanoo.
Jätelautakunnan käsittelymaksupäätöstä koskevien valitusten vuoksi Stormossen ei päässyt käsiksi asiakastietoihin, mikä tarkoitti, että se ei voinut laskuttaa asiakkaita ennen lokakuuta. Tämä johti myös siihen, että Stormossen joutui pyytämään lainaa omistajakunnilta.
Myöhemmin sekä hallinto-oikeus että korkein hallinto-oikeus hylkäsivät valitukset.
Normaalisti laskutus tapahtuu neljä kertaa vuodessa, mutta koska asiakastietojen saaminen kesti syksyyn asti, sisältyy nyt lähetettyihin laskuihin koko vuoden hoitomaksut.
– Nämä maksut ovat sellaisia maksuja, joita ei todellakaan ole hyvä jättää maksamatta, Enell-Öst sanoo.
Enell-Öst kertoo, että julkisuudessa on liikkunut asiasta myös virheellisiä tietoja. Hän kehottaa kuljetusyhtiölle käsittelymaksun maksaneita asiakkaita ottamaan yhteyttä yritykseen ja pyytämään heitä hyvittämään laskun.
Artikkeli on osittainen käännös Yle Österbottenin toimittaja Jakob Lillaksen tekstistä: ”En tredjedel av Stormossens kunder kan ha fakturerats dubbelt: ”Det gäller för alla att kolla sina fakturor”