Ennen joulua Seppo Jokinen naputtaa vimmatusti vielä viimeisiä lukuja tulevaan komisario Koskisesta kertovaan kirjaansa. Juoni on tietenkin suuri salaisuus, sillä eihän dekkarin sisältöä voi paljastaa etukäteen. Sen verran hän kuitenkin kertoo, että uusi kirja on tulossa jälleen huhtikuussa. Tätä kaavaa Jokinen on noudattanut jo pian 30 vuoden ajan.
Seppo Jokinen, 74, on kirjoittanut Koskinen-sarjaansa jo 1996 vuodesta lähtien. Tamperelaisesta Sakari Koskisesta on tullut rakastettu hahmo lukijoiden keskuudessa ja uutta dekkaria odotetaan joka kevät.
Jokisen dekkarit ovat luetuimpien, ja ennen kaikkea kuunnelluimpien kirjojen kärjessä vuosi toisensa perään. Kirjojen pohjalta tehty tv-sarja (alkoi vuonna 2021) ja elokuva (2022) ovat kasvattaneet suosiota entisestään. Nelosella nähtävään sarjaan on tulossa jo neljäs tuotantokausi.
Suosio on tehnyt Seppo Jokisesta parhaiten tienaavia kirjailijoita viime vuosien verotietojen perusteella.
Rikoksella on oltava motiivi
Tampereella Seppo Jokinen tunnetaan hyvin, mutta silti nimet menevät usein sekaisin. Jokista ei haittaa lainkaan, että häntä puhutellaan välillä Koskiseksi. Julkisuus ei ole koskaan ollut hänen juttunsa.
– Kun aloitin kirjailijana, kustantaja sanoi, että julkisuus on välttämätöntä uran kannalta. Mutta kyllä nuo kirjat ovat näköjään myyneet – Koskisen nimellä, ei Jokisen.
Jokisessa ja Koskisessa on paljon samaa. Molemmat ovat leimallisesti tamperelaisia ja heillä tuntuu olevan sama maailmankuvakin. Oikeudenmukaisuus on kaikki kaikessa, mutta ymmärrystä riittää myös rikollisille.
– Koskisen avulla on tullut ajateltua asioita myös toisesta näkökulmasta.
Juuri inhimillisyys on ominaista Jokisen dekkareille. Tärkeintä ei ole tietää kuka tappoi, vaan miksi. Rikoksen motiivi on Jokisen kirjoissa kaiken a ja o.
Siksi Jokinen ei aloita kirjoittamista tapahtumista ja juonenkäänteistä, vaan hän pohtii henkilöhahmoja perusteellisesti. Siinä voi vierähtää tovi.
– Ensin täytyy tutustua kunnolla henkilöihin. Rikos tulee vasta paljon myöhemmin.
Jokinen tunnustaa olevansa tarkkailija. Useilla kirjaan päätyneillä hahmoilla on esikuvia todellisuudessa. Etenkin lentomatkoilla Jokinen seurailee kanssamatkustajia ja heidän käytöstään. Esimerkiksi viime keväänä julkaistun Sen maksaa minkä tilaa -kirjan autokauppiasperhe sai alkunsa vuosia sitten Singaporen lennolla.
– Minulla on aina muistivihko mukana, johon kirjaan kiinnostavia tapahtumia ja ihmisten piirteitä.
Jokinen on aina pitänyt kirjoittamisesta, mutta se että hänestä tuli kirjailija on oikeastaan ihme.
Lukihäiriö haittasi koulunkäyntiä
”Sinusta Seppo Jokinen ei tule yhtään mitään.”
Nämä rehtorin sanat kaikuivat nuoren Sepon päässä, kun hän lopetti koulu-uransa. Opiskelu oli ollut tahmeaa, sillä Jokisen oli vaikea pysyä muiden tahdissa. Hän oli huono oppilas. Siksi myös itsetunto oli nollassa.
– 1960-luvulla lukihäiriö oli vielä outo asia. Ei sitä tunnistettu. Lukemisen haasteet ovat vaikuttaneet elämääni paljon.
Lukihäiriöstä huolimatta fiktion lukeminen ja tarinoiden kehittely oli kuitenkin aina ollut mukavaa Jokisen mielestä.
Hän ymmärsi kirjoitetun sanan voiman kotona ruokapöydän ääressä.
Vanhemmat ja sisarukset olivat kovia puhumaan. Keskustelu pulppusi tauotta perheen ruokaillessa, kun kaikki halusivat sanoa sanansa keskusteluun. Hiljainen Seppo ei ehtinyt sanoa väleihin mitään, kun puhe jo vyöryi toiseen aiheeseen. Niinpä hän päätti kirjoittaa ajatuksiaan ja havaitsemiaan tapahtumia itsetehtyyn sanomalehteen. Sen perheenjäsenet lukivat todella tarkkaan.
– Lehdessä oli paljon juoruja, etenkin vanhemmista sisaruksista. Se oli sellainen Seiska-lehden edeltäjä, Jokinen nauraa.
Lukihäiriö ja nuoruuden kuohunnat veivät kiinnostuksen pois opinnoista ja koulunkäynti loppui keskikouluun.
Australian vuodet pelastivat
Kun elämä oli muuttunut näköalattomaksi, ilmaantui pelastus toiselta puolelta maapalloa. Australiaa vaivasi 1960-luvulla työvoimapula, ja saarivaltio houkutteli työntekijöitä ilmaisella menolipulla. Seppo Jokinen tarttui tilaisuuteen ja seilasi Melbourneen.
– Se oli elämäni käänteentekevin asia. Australiassa huomasin, että pärjään. Sain itsetuntoni takaisin.
Jokinen viipyi Australiassa neljä vuotta. Hän työskenteli jokaisessa osavaltiossa, teki kaikenlaisia töitä, tapasi erilaisia ihmisiä ja haali elämänkokemusta.
Yhä edelleen Australia vilahtelee usein Jokisen puheissa. Pienessä työhuoneessa on jopa Australialle pyhitetty vitriini, jossa on t-paita, valokuvia ja maihinnousukortti vuosikymmenten takaa.
Australian seikkailuista syntyi myöhemmin myös Jokisen ensimmäinen romaanikäsikirjoitus. Mikään kustantamo ei kuitenkaan huolinut sitä.
– Nykyään ymmärrän sen. Siinä oli paljon puutteita. Se kuitenkin huvitti, että sitä moitittiin epärealistiseksi, vaikka kaikki oli totta.
Koskiseenkin välillä kyllästyy
Kirjoittaminen jäi kuitenkin kaihertamaan Jokista. Hän kirjoitteli rakkausjuttuja Reginaan, sillä niistä maksettiin hyvin.
– 500 markan palkkio jutusta oli suuri apu asuntovelalliselle.
Varsinaisen päivätyönsä Jokinen teki Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksessa.
1990-luvun puolessa välissä hän päätti kokeilla vielä kerran romaanikerrontaa. Silloin syntyi Koskisen hahmo. Aluksi oli tarkoitus tehdä vain trilogia.
– Vastaanotto oli kuitenkin niin hyvä, että homma karkasi käsistä.
Ja tässä sitä nyt ollaan. Huhtikuussa päivänvalon näkee 29. Koskinen-dekkari.
Jokisen ja Koskisen yhteistaival on kestänyt pian kolmisenkymmentä vuotta. Eikö yrmyn poliisin olemus jo kyllästytä?
– Koskinen on kuin pitkäaikainen työkaveri. Kun oikein tehdään tiiviisti töitä, niin alkaahan siihen kyllästyä. Kesän tullen alkaa kuitenkin tulla aina ikävä ja sitten on taas kiva aloittaa uusi projekti.
Jokisella on aiheita usean dekkarin varalle. Sen hän on päättänyt, että ainakin 30. Koskinen-dekkari tulee. Voi tulla enemmänkin.
– Jossain vaiheessa Koskinenkin on päästettävä eläkkeelle. Saa nähdä tuleeko sitten ikävä.