Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

5-vuotias lapsi karkasi Vaasassa päiväkodista – löytyi nopeasti kotipihasta

Lapsen karkumatka kesti noin viisi minuuttia. Hän löytyi nopeasti päiväkodin henkilökunnan toimesta.

Lapsi tekee  hiekkakakkua hiekkalaatikon reunalla.
Päiväkodin pihalta karannut lapsi oli suunnannut lähellä sijaitsevaan omaan kotiinsa. Kuvituskuva. Kuva: Mårten Lampén / Yle

5-vuotias lapsi pääsi karkaamaan vaasalaisen Malmöntalon päiväkodin pihasta eilen maanantaina 18.12. Alle kouluikäinen lapsi tavoitettiin kuitenkin nopeasti ja vahingoittumattomana lähellä sijaitsevan kotinsa pihasta.

Vaasan kaupunki kertoo tiedotteessaan, että lapsi pääsi karkuteille aamu-ulkoilun aikana. Tilanne huomattiin, kun karanneen lapsen ystävä tuli kertomaan aikuiselle, että lapsi oli lähtenyt kotiin.

Henkilökunnan edustaja lähti välittömästi tiedon saatuaan lapsen perään ja tavoitti tämän aivan päiväkodin lähellä sijaitsevan perheen kodin pihasta. Lapsi ehti ylittää yksin Järvikadun. Lapsen perheelle ilmoitettiin heti tapahtuneesta.

Karkureissu kesti vain minuutteja

Päiväkotilapsen karkumatka ei kestänyt kauaa.

– Tilanne oli nopea ja kesti kokonaisuudessaan noin 5 minuuttia. Tilanteessa toimittiin ohjeistusten mukaan, eikä poliisiin ollut tarvetta ottaa yhteyttä, sanoo Malmöntalon päiväkodin johtaja Eeva Kuusisto.

Malmöntalon päiväkodin koko piha on aidattu. Portti oli kiinni, mutta lapset pystyvät avaamaan portin pihan puolelta itse, mikäli portin ulkopuolinen salpa ei ole suljettuna.

– Jostain syystä toinen salvoista on ollut auki ja toiseen lapsi on omatoimisesti ylettynyt, kertoo tilanteesta vt. varhaiskasvatusjohtaja Maria Karvonen.

Aamu-ulkoilun aikana pihalla oli lasten kanssa neljä työntekijää, mikä on riittävä määrä.

Varhaiskasvatusjohtaja Karvonen arvelee, että syynä tilanteeseen on se, että joku portista kulkenut aikuinen ei ole lukinnut sitä niinkuin se kuuluisi tehdä.

– Nyt täytyy terävöittää sitä, että ennen ulkoilua tarkastetaan myös porttien lukitukset.

Tilannetta käydään läpi

Vaasan kaupungilta tilanteesta ollaan pahoillaan.

– Tällaista ei pitäisi tapahtua, mutta onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Tapahtunut käydään läpi vielä kaikkien tilanteeseen liittyneiden aikuisten ja lasten kanssa ja huolehditaan katoamistilanteeseen liittyvä jälkihoito, kertoo vt. varhaiskasvatusjohtaja Maria Karvonen.

Karvonen pitää tapausta hyvin harvinaisena. Hän ei muista, että tällaista olisi tapahtunut Vaasassa ainakaan viimeisen vuoden aikana.

Asiasta tiedotettiin tänään kaikille päiväkodin lasten vanhemmille.