Metsähallitus on asettanut uusia rajoitteita Pohjois-Suomessa hirvenmetsästykseen osallistuville. Vuoden alusta alkaen valtion alueiden hirvenmetsästysseurueissa saa olla enintään kolme metsästäjää, jotka metsästävät samaan aikaan myös toisessa hirvenmetsästysporukassa.
Pohjois-Suomessa samalla metsästysalueella on usein useita seurueita. Metsähallitus haluaa lisätä ennakkokarsintaa myös muualla hirviä metsästävien jäsenten seurueisiin.
– Metsästyslain mukaisesti valtion maat ovat ensisijaisesti tarkoitettu niille hirvenpyytäjille, joilla ei ole muuta metsästysmahdollisuutta, summaa metsästyksen johtava asiantuntija Ahti Putaala Metsähallituksen tiedotteessa.
Ensi metsästyskaudelle valtion alueille voi hakea hirvenmetsästyksen aluelupaa heti vuoden alusta. Hakuaika kestää tammikuun loppuun asti. Jo ennen uudistusta lupa myönnettiin etusijassa sellaisille metsästäjille, joilla ei ole ollut muita metsästysmahdollisuuksia. Useassa seurueessa metsästävien määrää ei ole kuitenkaan aiemmin rajoitettu.