Kouvolan kaupunki on varannut pääkirjaston remonttisuunnitteluun yhteensä 350 000 euroa kahdelle seuraavalle vuodelle, kertoo Kouvolan Sanomat.
Remontin suunnittelu alkaa ensi vuoden alussa ja kestää kaksi vuotta. Vuodelle 2024 on budjetoitu 150 000 euroa ja vuodelle 2025 on varattu 200 000 euroa. Remontin on määrä alkaa vuonna 2026.
Pääkirjastosta on tulossa remontin jälkeen kaikkien kaupunkilaisten kohtaamispaikka. Osa Kouvolan kansalaisopiston toiminnasta siirtyy pääkirjastoon.
Kouvolan kirjastopalvelujohtaja Selja Kunttu kertoo Kouvolan Sanomissa, että toiveissa on saada kirjastoon pieni laajennusosa. Se voisi sijaita nykyisen henkilökunnan parkkipaikan kohdalla kirjaston eteläpuolella.
– Tämä siksi, että alakertaan saataisiin valoa. Nyt se on kuin bunkkeri, Selja Kunttu sanoo Kouvolan Sanomissa.
Remontissa aiotaan sijoitella nykyisiä tiloja järkevämmin. Nyt alakerran käytävien varrella on mun muassa tutkijahuoneita.
Kuntun mukaan kouvolalaiset pääsevät osallistumaan kirjaston suunnitteluun. Kuntalaisilta kysytään, mitä he kirjastotilalta toivoisivat.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki kotka@yle.fi.