Krista Pärmäkoski on viettänyt joulukuussa poikkeuksellisen paljon aikaa kotonaan. Vaikka syy, koronaan sairastuminen kuun alussa, on harmillinen, on vuoden loppuun mahtunut paljon hyvääkin.
– Olin kotona suunniteltua pidempään, kun tauti pitkittyi ja katsoin järkeväksi jättää Trondheimin maailmancupin väliin. Toisaalta oli kiva, että sain sairastaa rauhassa kotona eikä tarvinnut olla reissun päällä. Meillä tuli loistavasti lunta, ja pääsin hiihtämään toivuttuani, Pärmäkoski kertoo puhelimitse Italiasta.
Syntymäpäiväänsä 12. joulukuuta hän yleensä viettää maailmancup-kiertueella maajoukkueen kanssa, mutta nyt hän juhli 33-vuotispäiväänsä yksin kotona, kun puoliso oli vuorostaan matkoilla.
– Paistoin pannukakkuja, joihin tökkäsin kynttilät, eli siinä oli synttärikakkuni. Joulua vietettiin isommin perheen ja ystävien kanssa rennoissa merkeissä, Pärmäkoski sanoo.
Sairastelu muidenkin harmina
Joulun jälkeen Pärmäkoski matkusti Italian Toblachiin, jossa hän on valmistautunut lauantaina alkavalle Tour de Ski -kiertueelle. Moni huippuhiihtäjä, myös Pärmäkoski, on nimennyt Tour de Skin kauden pääkilpailukseen.
Alun perin Pärmäkosken oli tarkoitus sopeutua Tour de Skin olosuhteisiin vuoristoleirillä, mutta se jäi väliin. Useita kertoja Tourille osallistunut Pärmäkoski tietää, että seitsenosainen kiertue koettelee keuhkoja ja palautumista, vaikka taustalla ei olisikaan sairastelua.
Sairastumiset ovat verottaneet pahasti tämänvuotisen Tour de Skin osallistujalistaa. Norjan ja Suomen tähtihiihtäjät Johannes Hösflot Kläbo ja Iivo Niskanen ilmoittivat torstaina jäävänsä pois kiertueelta sairastumisen takia. Naisten voittajasuosikkeihin lukeutuva Ebba Andersson puolestaan toipui koronataudista kilpailukuntoon juuri ennen kiertueen alkua.
– Ei mitään suurempaa huolta ole ollut ilmassa. Muutamien kanssa juteltiin, että monessa joukkueessa on sairastumisia. Trondheimissa ennen joulua useammassa joukkueessa oli myös influenssaa. Vaikka olen koronan juuri sairastanut, on paljon muitakin tauteja liikkeellä, Pärmäkoski sanoo.
Pärmäkoskella on kokemusta sairastumisesta juuri ennen Touria tai kesken kiertueen. Viime kaudella Pärmäkosken keskeytys kirveli erityisen paljon, sillä hän oli ennen sairastumistaan kokonaiskilpailussa kolmantena. Sitä edeltävillä kiertueilla 2021–22 hän oli viides ja 2020–21 neljäs, mutta vuodenvaihteen 2019–20 kiertueelta hän joutui vetäytymään sairastumisen vuoksi.
Hanskoja ei ole pudotettu
Pärmäkoskella on vain kolme maailmancupin starttia tältä kaudelta. Rukalla hän oli kympin perinteisen kilpailussa 12:s, mutta vapaalla hiihtotavalla hän jäi Rukalla sijalle 31 ja viikkoa myöhemmin Jällivaarassa 25:nneksi.
Pärmäkoski uskoo, että korona kyti hänen elimistössään jo maailmancup-kauden avauksessa, minkä vuoksi tulokset jäivät vaisuiksi.
– Toivon, että tulee parempia hiihtoja kuin olen pystynyt maailmancupissa näyttämään. Rukalla oli ihan hyvä perinteisen kisa, mutta vapaan kilpailut ovat olleet huonoja. Tiedän, että se ei ole kuntotasoni.
Tour de Ski on Pärmäkoskelle edelleen kauden päätähtäin, vaikka valmistautuminen on ollut kaikkea muuta kuin optimaalinen.
– On se Tour tärkeä silti, ja haluan tehdä kovia suorituksia. Tavoitteeni on päästä kiertueella maaliin, se olisi jo iso voitto. Odotan erityisesti Davosin pitkää kisaa, koska reitti on hieman muuttunut. Tietenkin loppunousu on semmoinen hirvitys, jota kierolla tavalla aina odottaa, Pärmäkoski sanoo.
Torstaina hän teki vasta kolmannen tehoharjoituksensa sitten sitten joulukuun alun Jällivaaran maailmancupin.
– Ei tässä ole hanskoja tiputettu, mutta olen sen verran realisti, että ei tämä missään nimessä unelmavalmistautuminen ole ollut. On itsellekin mysteeri, mitä tuleman pitää ja missä kuntotaso tällä hetkellä on muihin verrattuna. En uskalla antaa mitään sijoitustavoitteita itselleni, Pärmäkoski sanoo.