Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pyöräilykansa ei pakkasta kavahda – nämä neljä vinkkiä auttavat pärjäämään kylmässä säässä

Talvipyöräilyn asiantuntija kehottaa varmistamaan, että pyörä on huollettu ja polkijalla tarpeeksi vaatetta.

Siniseen takkiin ja punaiseen pipoon pukeutunut mies seisoo pyöräliikkeessä ja katsoo kameraan. Ympärillä ja takana on paljon pyöriä.
Alexander Antila kehottaa talvipyöräilijöitä varustautumaan lämpimillä vaatteilla ja hyvin huolletuilla pyörillä kylmää vastaan. Kuva: Hannele Amonoo / Yle

Pakkassää vaikeuttaa paitsi autoilijoiden, myös pyöräilijöiden arkea.

Vaasalaisen Fillarikauppa Cyclin myymäläpäällikkö Alexander Antila sanoo kuitenkin, että hyvällä varustelulla pärjää säällä kuin säällä. Hänellä on talvipyöräilyyn neljä vinkkiä.

1. Pukeudu lämpimästi ja suojaa kasvot

Pue monta kerrosta päällekkäin ja varmista, että talvikenkäsi ovat hyvälaatuiset. Antila kannustaa hankkimaan talviajokengät, varsinkin jos ajaa säännöllisesti työmatkoja.

– Myös hyvät hanskat ovat tärkeät, esimerkiksi sähköllä lämmitettävät. Varsinkin nyt, kun on näin kylmää.

Myös sukkien on hyvä olla lämpimät. Antila suosittelee akkukäyttöisiä lämpösukkia tai merinovillaa.

Moni kävelijäkin huomaa, että kasvoja on vaikea suojata. Siihen Antila suosittelee 1980-luvulta tuttua kypärähuppua eli niin sanottua balaclavaa.

Myös ajolasit toimivat viimaa vastaan.

Mies pitää pyöräilylaseja kädessään pyöräliikkeessä. Takana pyörä.
Alexander Antila suosittelee ajolaseja, jotka tummenevat ja vaalenevat valoisuuden mukaan. Kuva: Hannele Amonoo / Yle

2. Varmista hyvät nastarenkaat

Liukkaalla säällä hyvät nastarenkaat ovat tärkeät. Antila suosittelee Suomen olosuhteisiin valmistettuja renkaita.

– Jos ajaa kesärenkailla, niiden kumit kovettuvat näin kylmällä. Hyvä talvirengas pysyy pehmeänä, ja siinä on pitoa.

Pyörän renkaat eivät saa olla liian täynnä ilmaa. Mitä vähemmän painetta, sitä parempi.

– Jos renkaaseen laittaa liikaa ilmaa, siitä tulee tosi kova ja kitkapinta on pienempi. Kunhan ilmaa on sen verran, että ei tule rengasrikkoutumia, niin sillä pärjää hyvin, Antila sanoo.

3. Muista huoltaa myös talvella

Pyörän huoltaminen on ympäri vuoden on Antilan mukaan tärkein juttu niille, jotka polkevat myös talvisin.

– Jos pyörä on keväällä tai kesällä huollettu ja sillä on ajettu myös kesällä, silloin se ei ole kunnossa enää talvella.

Talvipyöräilyn ongelmista ehkä yleisin liittyy Antilan mukaan vaihteisiin. Jos vaihteissa tai vaijerissa on kosteutta, ne jäätyvät helposti talvella.

Antila kehottaa olemaan tarkkana, jos tuo lumisen pyörän sulamaan sisätiloihin.

– Kannattaa varmistaa, että pyörä on aamulla kuiva. Muutenhan se sulanut lumi jäätyy nopeasti. Sitten on taas sama ongelma: fillari ei toimi kun se on jäässä.

Mies pukee pyöräilyhanskoja pyöräliikkeessä. Takana pyöriä.
Ajohanskoilla voi vaihtaa vaihteita ja pitää sormet lämpiminä. Kuva: Hannele Amonoo / Yle

4. Säilytä sähköpyörän akkua sisällä

Myös sähköpyörällä voi hyvin ajaa pakkassäässä. Tärkeintä on varmistaa, että akku on lämmin, kun lähtee ajamaan.

– Jos akku on ollut yön yli pihalla, se ei välttämättä toimi niin hyvin. Jos se on ollut huoneenlämmössä, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa, Antila sanoo.

Hän neuvookin pitämään akkua sisätiloissa aina, kun sitä ei tarvitse. Vaikka akut ovat vesitiiviitä, ne eivät kestä suurta kosteutta.