Pakkanen laittaa laskettelukeskusten hissitekniikan koville. Hyrynsalmen Ukkohallan hiihtokeskuksen vuokraamotyöntekijä Aapo Lehtinen kertoo, että Ukkohallassa pakkasraja on 28 asteessa, koska pakkanen kuluttaa hissien mekaniikkaa, laakereita ja hydrauliikkaa enemmän kuin lauhempi sää.
Vuokatissa pohjoisrinteiden sekä itärinteiden tuolihissit on suljettu pakkasen vuoksi, kertoo Vuokatin rinnepäällikkö Lassi Pikkarainen.
– Pakkasella tekniset viat ovat aina suurempi riski. Ihan turvallisuuden takia pakkasraja on 20 asteessa, kun tuolihissit ovat korkealla. Ankkurihissistä pääsee laskemaan, eikä laskija jää teknisen vian tultua ylös tuolihissiin roikkumaan.
Kylmästä säästä huolimatta Vuokatissa on Pikkaraisen mukaan laskettelijoita, koska nykyiset varusteet ja välineet ovat kehittyneet kestämään kylmempiäkin olosuhteita.
– Ihmiset hankkivat pakkasella kolmen tunnin lippuja. Mäessä ollaan vähemmän aikaa ja välillä käydään lämmittelemässä.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.