Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Juha Partanen kertoo, millaista on elää ilman asuntoa näillä pakkasilla: ”Jos pääsen ystävien luo, menen sinne”

Asunnottomuus pahenee taloudellisen tilanteen ja työttömyyden vuoksi. Kaikille kodittomille on kuitenkin vaikea löytää asuntoja. Turussa asunnottomia on eniten.

Asunnoton Juha Partanen etsii yösijaa ystävien luota, kun pakkaset paukkuvat. Kuva ja video: Minna Rosvall / Yle

Juha Partanen on asunnoton. Hän kertoo jääneensä vailla kotia, kun ei käyttänyt tarpeeksi tukiasuntonsa palveluja.

– Sosiaalitoimisto teki minusta asunnottoman. Yritän saada uutta kotia Raisiossa toimivan yksikön kautta, kertoo Partanen.

Hän menee pakkasilla kavereidensa luo.

Helsingissä asunnottomien tilanne on Partasen mukaan helpompi.

– Siellä on enemmän asunnottomia. Sä hiffaat, jos olet itse kokenut, sanoo Partanen.

Asunnottomuus pahenee

Suomessa oli Aran tuoreimman tilaston mukaan vuoden 2022 lopussa noin 3 500 asunnotonta. Heistä 400 on Turussa. Kun luku suhteutetaan väkilukuun, tilanne on maan pahin.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palvelualuepäällikkö Sami Salmivirran mukaan asunnottomuus pahenee taloudellisen tilanteen ja työttömyyden vuoksi.

– Asunnottomat ovat asiakasryhmä, jonka puolestapuhujia ei ole ollut riittävästi. Asiakkaat olisivat ansainneet parempia ja laadukkaampia palveluita jo pitkään, arvioi Salmivirta.

Samoilla linjoilla on Pelastusarmeijassa tuettuja palveluasuntoja järjestävä yksikön johtaja Marko Erkamaa.

– On tahdon kysymys ja poliittinen kysymys, halutaanko ihmiset saada omiin asuntoihinsa. Se ei maksa hirveän paljon, vaan vaatii poliittista satsausta, vetoaa Erkamaa.

Sillankorvan ensisuoja Turussa.
Turun Sillankorvan ensisuoja on ollut käytössä 30 vuotta, vaikka sen piti olla tilapäinen tila. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Hyvinvointialue kipuilee tilanpuutteessa

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on hoitanut vuoden verran Turun seudun ensisuojaa, jossa on paikkoja 16 asiakkaalle.

Siellä kodittomat saavat pedin, lämpimät ateriat ja suihkun. Talo on käytännössä täynnä läpi vuoden.

Ketään ei kuitenkaan käännytetä pois, vaan tilaa raivataan lisää tarvittaessa.

Eduskunnan oikeusasiamies huomautti keväällä muun muassa siitä, että ensisuojan tiloissa asuvat liian kauan samat kodittomat.

Syksyn mittaan toimintaa on tehostettu.

Palvelualuepäällikkö Sami Salmivirta kertoo, että henkilökuntaa on lisätty ja terveys- ja sosiaalipalveluja on aiempaa enemmän tarjolla. Asiakkaita ei myöskään enää siirretä ulos siivouksen ajaksi.

Hän muistuttaa, että tila on annettu ensisuojaksi 30 vuotta sitten.

– Silloin oli tarkoitus, että tila on muutaman vuoden tilapäisratkaisu. Uusi monipalvelukeskus, johon ensisuoja muuttaa, valmistuu vuonna 2025. Siihen on pitkä aika, kertoo Salmivirta.

Palvelualuepäällikkö Sami Salmivalli Varhasta seisoo Sillankorvan ensisuojan tiloissa Turussa.
Palvelualuepäällikkö Sami Salmivirta antoi haastattelun Sillankorvan ensisuojassa, jota siivottiin parhaillaan. Asiakkaat olivat toisessa huoneessa. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Yksityiset vuokraavat asuntoja

Yksi taho, joka hakee aktiivisesti tuettuja asuntoja kodittomille, on Pelastusarmeijan Patas-niminen työmuoto.

Turun seudulla näissä asunnoissa asuu 120 aikaisemmin ilman kotia ollutta. Ohjaajat käyvät tukemassa heitä uusissa kodeissa.

Lisäksi Pelastusarmeijan hätä- ja kriismajoituksessa on Turun keskustassa tilaa 30 majoittujalle.

Yksikön johtaja Marko Erkamaa kertoo kuulleensa, että kodittomia asuu edelleen jopa kaduilla ja metsissä.

– Monet saattavat nukkua rappukäytävissä tai jopa roskalaatikoissa. Monet viettävät päivänsä ostoskeskuksissa, jotta olisi lämmin.

Pelastusarmeijan Patas-yksikön johtaja Marko Erkamaa seisoo toimitiloissaan Turussa.
Yksikön johtaja Marko Erkamaa kertoo, että Pelastusarmeija saa yksityisiltä tavaralahjoituksia. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Asuntoja löytyy yksityisten vuokraajien avustuksella.

– Aika vaikeaa on saada asuntoa, jos on menettänyt luottokelpoisuutensa. Onneksi on heitä, jotka antavat asuntoja välitettäväksi kauttamme, kertoo Erkamaa.