Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Äitiä ja poikaa Pallaksella etsinyt poromies kertoo, ettei ole koskaan kokenut yhtä hurjaa säätä: ”Tuuli paiskoi holtittomasti”

Pallaksen lumivyöryn jälkeen poromiehet uhmasivat vaaralliseksi muuttuneita sääolosuhteita, kymmenet tarjoutuivat lähtemään maastoon ja huolto pelasi paikallisten avun ansiosta.

Poromies Markku Rauhala kertoo, että tunturin rajut olosuhteet olivat poikkeuksellisen rajut jopa kokeneelle erämaan kulkijalle.

Koko Suomea järkyttänyt Pallaksen lumivyöryturma herätti valtavan laajan auttamisen halun Muoniossa ja lähikunnissa.

Vapepan eli Vapaaehtoisten pelastuspalvelun Tunturi-Lapin paikallistoimikunnan puheenjohtaja Veli-Pekka Kurki kertoo, että heti ensimmäisenä iltana etsintöjen alettua kymmenet vapaaehtoiset tarjoutuivat lähtemään maastoon tai auttamaan muilla keinoin.

Osa oli niin sanottuja spontaaneja vapaaehtoisia, jotka eivät ole Vapepan kirjoilla.

– Auttajia oli enemmän kuin maastoon pystyttiin turvallisesti päästämään. Poliisi päätti, ettei kaikkia voida päästää sinne, keli oli niin karmea, Kurki kuvailee.

Halu auttaa kriisitilanteessa näkyi Kurjen mukaan monin eri tavoin. Paikalliset tarjosivat etsijöille puolilämmintä tilaa tukikohdaksi, lähin hotelli järjesti eväitä ja keskuskeittiöstä saatiin ruokaa.

Naapurit toivat paikalle kahvia ja suklaata. Hotellilla asuvat vapaalaskijatkin ilmoittivat heti olevansa käytettävissä.

– Kaikki myötäelivät ja auttoivat sen minkä voivat, Kurki kertoo.

Poromiehet uhmasivat hurjia sääoloja etsintöjen alkaessa

Apuna etsinnöissä oli myös paikallisia poromiehiä, jotka tuntevat erämaisen maastoon ja sen olosuhteet hyvin.

Kokeneita poromiehiä lähti kohti hätäkeskuksen ilmoittamia koordinaatteja Pallakselta, Raattamasta ja Kerässiepistä. Poromies Markku Rauhala totesi sääolosuhteiden olleen niin rajut, että jälkeenpäin on ihmetyttänyt, ettei uhreja tullut lisää.

Muoniolainen poromies Markku Rauhala oli ensimmäisten joukossa etsinnöissä lumivyörypaikalla
Markku Rauhala kertoo Kati Rantalan haastattelussa millaista oli lähteä etsimään lumivyöryn alle jääneitä poikkeuksellisen haastavassa kelissä.

Raution mukaan paikalla oli paljon väkeä pelastuslaitokselta, poliisista ja Vapepasta, mutta pääsy ilmoitettuihin koordinaatteihin ei onnistunut ensimmäisenä iltana keneltäkään.

Muoniossa autetaan aina, kun apua tarvitaan

Myös Tunturi-Lapissa toimivissa safariyrityksissä lumivyöryturma on järkyttänyt.

Lapland Safaris Oloksen tuotannon esihenkilö Ninni Palander kertoo millaisia ajatuksia turma herätti.

Hotelli- ja safariyritys Harrinivan toimitusjohtaja Hanna-Mari Talvensaari kertoo, että Muoniossa parhaillaan lomailevia turisteja lumivyöryonnettomuus ei ole säikäyttänyt, mutta työntekijöitä tapahtuma on puhuttanut.

Talvensaaren mukaan muoniolaisista löytyy aina iso joukko auttajia, kun jotain sattuu. Harrinivassakin työskentelee lumi- ja jääkoulutuksen saaneita safarioppaita, joista osa on mukana Vapepan toiminnassa.

– Paikallisissa ihmisissä on paljon sellaisia, jotka tuntevat olosuhteet ja alueet, Talvensaari tietää.

Yritys myös tarjoaa kalustoaan viranomaisten käyttöön onnettomuuksissa, jos tarve on. Pallaksen lumivyöryturman etsintätöissä kalustoa ei ollut lainassa.

Uutinen lumivyöryssä menehtyneistä veti vakavaksi myös Lapissa poikansa kanssa lomailevan Aki Reposen.