Paukkuva pakkanen, valtava kulutus ja ennätyskallis pörssisähkö. Siinä on yhdistelmä, joka teki tästä perjantaista poikkeuksellisen.
Tässä artikkelissa seurasimme, miten Suomi ja suomalaiset onnistuivat luovimaan läpi historiallisen talvipäivän.
Fingrid purkaa sähköjärjestelmän valmiustason noston
Sähkön riittävyys on hyvä ja kantaverkkoyhtiö Fingrid purkaa sähköjärjestelmän valmiustason noston, kertoi yhtiö tiedotteessaan kello 16.
Finfgrid kuitenkin kannustaa edelleen käyttämään sähköä harkitusti normaalin talvipäivän tapaan ja hyödyntämään edulliset tunnit.
Kulutusta on siis hyvä ohjata mahdollisuuksien mukaan pois aamun ja illan huipputunneilta.
Suomi joutui turvautumaan tuontiin – Viron tuonti notkahti hetkeksi, kun yksi siirtoyhteys irtosi verkosta
Suomessa tuotettiin perjantaiaamuna yli 2 000 megawattia sähköä vähemmän kuin sitä kulutettiin. Fingridin arvion mukaan pitkittynyt pakkasjakso pitää sähkön kulutuksen korkealla loppuviikon ajan.
Kantaverkkoyhtiö kuitenkin arvioi, että Suomen sähköjärjestelmän tila on suuresta kulutuksesta huolimatta vakaa ja sähköä riittää toistaiseksi. Kotimaista sähköntuotantoa täydennetään tuonnilla pääasiassa Ruotsista ja Virosta.
Perjantaina Viron tuonti tosin notkahti noin reiluksi puoleksitoista tunniksi, kun yksi Suomen ja Viron välisistä siirtoyhteyksistä irtosi verkosta.
Fingridin mukaan EstLink 1 -niminen yhteys irtosi hieman ennen puolta kahtatoista aamupäivällä normaalin vikatilanteen takia. Siirtoyhteys saatiin takaisin käyttöön iltapäivällä kello yhden aikaan.
Yhteyden irtoamisella ei ollut Fingridin mukaan merkittävää vaikutusta Suomen sähköjärjestelmään ja sähkön riittävyyteen.
Katkenneen yhteyden tehonsiirto oli irtoamishetkellä 50 megawattia Virosta Suomeen. Kaikkiaan Virosta Suomeen tuotavan sähkötehon määrä oli perjantaina puoli kahdelta iltapäivällä noin 500 megawattia.
”Sisällä tarkenee hyvin +18 asteessa, kun pukeutuu lämpimästi”
Kysyimme lukijoilta, millaisia säästövinkkejä heillä on perjantaita varten. Osa vastaajista kertoi myös, millä keinoilla he kestävät entistä alhaisempia lämpötiloja kodeissa.
Taivalkoskelainen Lasse Olli sanoo, että hän kytkee sähköt pois pääkytkimestä jo aamuvarhain.
– Tulisijat pitävät talon lämpimänä, ja valoa saa ladattavista valoista. Etätyö tehdään kannettavan tietokoneen akun ja mobiilidatan varassa ilman ulkoista näyttöä.
Kokkolalainen Sanna Junttila puolestaan kertoo, että sähkökiuasta ei nyt käytetä – eikä pyykinpesukonetta. Takassa on tuli joka päivä.
– Sisälämpötila on +18 astetta, ja hyvin tarkenee, kun pukeutuu lämpimästi.
Osa vastaajista oli päättänyt lähteä kodeistaan muualle päiväksi tai pariksi, jotta sähköä tulisi käytettyä mahdollisimman vähän. Voit lukea lisää kommentteja tästä jutusta.
Stora Ensolla on totuttu aktiivisiin toimiin
Tehtaissa eri puolilla maata säästetään sähköä tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.
Metsäyhtiö Stora Enson tehtailla Anjalankoskella sähköä kuluu paljon esimerkiksi siihen, kun puusta tuotetaan mekaanisesti kuituja.
– Meille on arkipäivää, että toimimme aktiivisesti sähkömarkkinoilla. Ajamme erityisesti massanvalmistusprosessia sähkömarkkinoiden mukaan, kertoo tehtaiden johtaja Antti Veitola.
Anjalankosken tehtaat kuluttavat koko maan sähköstä vajaan prosentin.
Pörssisähkö on kalleinta illalla
Eilen torstaina pohjoismainen sähköpörssi Nordpool kertoi, että sähkön veroton hinta ponnahtaa tänään perjantaina uuteen ennätykseen.
Pörssisähkö oli kalleimmillaan kello 19–20, jolloin veroton hinta oli 1,9 euroa kilowattitunnilta. Kun tähän lisätään arvonlisävero, hinta kohosi noin 2,35 euroon kilowattitunnilta.
Kahvin keittäminen ja mikroaaltouunin käyttäminen on edelleen verrattain halpaa. Tästä jutusta voit tarkistaa, mitä sähköä kuluttavat arkiset asiat tänään maksavat.
Huomenna pörssisähkön hinta on kalleimmillaan 37,20 senttiä kilowattitunnilta arvonlisävero mukaan lukien.
Keskihinta on huomenna 21,16 senttiä kilowattitunnilta. Korkeimmillaan sähkönhinta on kello 17–18.
Tämän jutun koneilla voit kokeilla, miten muun muassa sähkön hinta, eri lämmitysmuodot ja huonelämpötilan muuttaminen vaikuttavat sähkölaskuun esimerkkitalossa.
Yhdessä päivässä voi kertyä kuukauden sähkölaskua vastaava summa
Pörssisähkön ollessa kallista moni on miettinyt, kuluttaako yksi kallis päivä pörssisähköllä mahdollisesti säästetyt eurot.
Energiaviraston markkinaosaston johtaja Antti Paananen sanoo, että kaikki riippuu siitä, millainen olisi vaihtoehtoinen sopimus.
– Esimerkiksi tällä hetkellä määräaikaisia sopimuksia on saanut alle 10 senttiä per kilowattitunti, joten silloin pörssihinnan pitäisi olla melko pitkiäkin aikoja korkealla. Toisaalta esimerkiksi viime vuonna tehtyjen määräaikaisten sopimusten hinnat saattoivat olla jopa 20 senttiä kilowattitunnilta, ja pörssisähköä sai suhteellisen edullisesti.
Kulutus-säästösuhteeseen vaikuttaa myös, minkälainen kohde on kyseessä. Pitkä, kylmä pakkasjakso myös heikentää mahdollisuuksia tinkiä esimerkiksi lämmityksestä.
– Kyllähän hintapiikeillä on vaikutusta. Jos on esimerkiksi oman talon kulutuksen perusteella laskenut tämän päivän maksavan normaalikulutuksella 200 euroa tai yli, saattaa silloin yhdessä päivässä tulla kuukauden sähkölaskua vastaava summa, Paananen sanoo.
Ylen lukijat ovat tänään kertoneet vinkkejään sähkönsäästöön. Paananen sanoo, että optimoimalla ja suunnittelemalla voi säästää kulutuksessa ja näin ollen myös sähkölaskussa.
– Jos pystyy lämmittämään yöaikaan ja varaamaan lämpöä, se auttaa. Muita tingittäviä kohteita voivat olla esimerkiksi auton lämmitys, sauna ja sähköuuni.
Ei merkkejä hintojen vääristelystä
Energiaviraston mukaan sähkömarkkinat ovat toimineet aivan oikein, eikä virastolla ole havaintoja hintojen keinotekoisesta nostamisesta.
Hintojen nousu johtuu aidosti kylmästä kelistä ja heikosta tuulivoiman tarjonnasta, sanoo Energiaviraston Paananen.
Energiavirasto seuraa poikkeustilanteessa erityisen tarkasti sähkömarkkinoiden toimintaa, mutta mitään erillistä selvitystä ei ole käynnissä, vaikka hinnat ovat hypänneet nopeasti kaikkien aikojen ennätykseen.
– Meillä tehdään normaalia seurantaa siitä, mitä markkinoilla tapahtuu. Jos havaitaan jotain poikkeavaa, sitä selvitellään tarkemmin. Mutta toistaiseksi ei mitään ole mitään erityistä, Paananen sanoo.
Hän muistuttaa myös, että sähkömarkkinoiden manipulointi olisi rikos.
Osa voimaloista pois pelistä
Pörssisähkön hintaa on pakkasten ohella nostanut se, että sähkön tarjonta on pienentynyt lukuisten vikatilanteiden vuoksi useissa Suomen voimaloissa.
Vikatilanteiden vuoksi voimaloita on ollut poissa tuotannosta joko kokonaan tai osin mm. Seinäjoella, Äänekoskella, Vaasan Vaskiluodossa, Vuosaaressa Helsingissä, Suomenojalla Espoossa, Kemissä ja Meri-Porissa.
Vikojen vuoksi tuotanto on jäänyt vajaaksi enimmillään noin 1 600 megawattia eli Olkiluoto kolmosen tehon verran. Vikaantuneet voimalat käyttävät polttoaineenaan mm. hiiltä, kaasua ja turvetta ja biomassaa.
Kantaverkkoyhtiö Fingridin sähköjärjestelmän toiminnasta vastaavan johtaja Tuomas Rauhalan mukaan vetoomukset sähkön kulutuksen vähentämiseksi ovat tuottaneet tulosta.
– Eilen iltapäivällä nähtiin ensimmäiset vaikutukset. Sähkön käyttö väheni ennusteeseen verrattuna muutamalla sadalla megawatilla eli keskisuuren voimalaitoksen verran.
Rauhalan mukaan tämä oli eilen sähkön riittävyydenkin kannalta erittäin tärkeää.
Tänään huippukalliit hinnat ovat saaneet kotitaloudet ja yritykset leikkaamaan kulutustaan. Ennusteeseen verrattuna kulutus on nyt jäänyt 800 megawattia pienemmäksi. Määrä vastaa Olkiluodon ykkösreaktorin tehoa.
– Tässä on jo hyvin merkittävästä kulutuksen vähentymisestä kyse, Rauhala sanoo.
Hänen mukaansa myös voimalaitosten vikaantumisia on saatu korjattua. Osa voimaloista on jo saatu käyttöön ja osa niistä on palautumassa käyttöön tämän päivän aikana.
Fingrid tiedotti aamulla, että sähköä riittää kiristyneestä tehotilanteesta huolimatta. Kuluttajien kannattaa edelleen ajoittaa kulutusta pois huipputunneilta, neuvoo Fingrid.
Mykkänen kiittelee suomalaisia sähkön säästämisestä
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan nyt korkeiksi kohonneista pörssisähkön hinnoista ei kannata tehdä johtopäätöstä, että järjestelmä olisi koko vuoden osalta jotenkin rikki.
Tämän viikon tilanne paljastaa kuitenkin sen, että Suomen sähköjärjestelmä on liian tiukoilla, sanoo Mykkänen. Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan lisää säästä riippumatonta perusvoimaa ja säätövoimaa.
– Esimerkiksi isoja pumppuvoimaloita, joilla vettä varastoidaan ylös ja lasketaan turbiinin läpi alas sitten, kun on sellainen tilanne, että sähköä tarvitaan.
Mykkäsen mukaan markkinamallia pitää kehittää niin, että tuotannon rakentaminen on kannattavaa. Hallitus haluaa edistää myös ydinvoimainvestointeja.
– Sen haluan myös sanoa, että kiitos suomalaisille siitä, että tänään kulutus on tuntuvasti alempi kuin normaalisti tällä säällä olisi, ja sen avulla tästä selvitään.
Lapissa mitattiin kuluvan vuosituhannen kovin pakkaslukema
Lapissa on mitattu Suomen 2000-luvun kovin pakkaslukema. Alkuyöstä kahden jälkeen Enontekiön lentoasemalla oli pakkasta 44,3 astetta.
Kuluvan vuosituhannen edellinen ennätys oli tammikuulta 2006, jolloin Kittilän Pokassa lämpötila laski 43,6 pakkasasteeseen.
Kylmyys ei silti vedä vertoja neljännesvuosisata sitten tehdylle ennätykselle. Tammikuun 28. päivä vuonna 1999 Kittilän Pokassa lukemiksi kirjattiin –51,5 astetta.
Ilmatieteen laitos varoittaa pakkasesta koko maassa. Pakkasjakson kovimmat lukemat alkavat kuitenkin hiljalleen jäädä taakse, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ville Siiskonen arvioi Ylen aamussa.
Junat kulkevat myöhässä, lisää vuoroja peruttu
Suuri osa VR:n kaukojunista kulki perjantaina aikataulusta jäljessä. Viivästykset olivat enimmillään useita tunteja, yhtiö tiedotti.
Yhtiön mukaan useat yöjunat ovat olleet tunnin tai useita tunteja myöhässä aikatauluistaan. Pahimmin viivästykset ovat purreet perjantain vastaisena yönä lähteneisiin yöjuniin, joista osan matka on viivästynyt yhtiön mukaan yli kuusi tuntia. Perjantaina yhtiö päätti korvata Rovaniemen ja Kemijärven väliset yöjunayhteydet linja-autoilla.
Fintrafficin liikennetilanneseurannan mukaan joka toinen kaukojunista kulki perjantaina päivällä aikataulusta jäljessä.
Yhtiön junat ovat kärsineet myöhästelyistä pitkin viikkoa pakkassäiden takia.
VR on perunut junavuoroja loppuviikolta, ja perjantaina yhtiö kertoi myös lisäperuutuksista. Perjantaiaamuna VR muun muassa perui kaksi Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa vuoroa lisää.