Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Pörssisähkön jopa yli kahteen euroon kilowattitunnilta nouseva hinta nostaa pelkästään tämän päivän lämmityslaskun sähkölämmitteisessä omakotitalossa hurjiin lukemiin.
Tämän päivän keskihinnalla, 110 senttiä kilowattitunnilta, 120-neliöisen esimerkkiomakotitalon lämmittäminen pelkästään pörssisähköllä maksaisi noin 204 euroa, jos ulkolämpötila on -30 astetta.
Pelkästään yhden tunnin lämmitykselle huipputuntina, jolloin sähkönhinta kipuaa lähes kahteen ja puoleen euroon kilowattitunnilta, tulisi hintaa 17,50 euroa.
Lämmityksen hinta vaihtelee tunti tunnilta pörssisähkön mukaan. Lisäksi sähkönkulutukseen vaikuttaa esimerkiksi se, onko talossa tulisijoja, joilla lämmitysenergian tarvetta voisi vähentää.
Tällä koneella voit vertailla, miten eri energiamuotojen käyttö ja sähkön hintavaihtelut vaikuttavat esimerkkitalon lämmityskustannuksiin. Kone perustuu Oulun yliopiston professorin Mika Ruususen laskukaavaan, jotka hän on tehnyt omaa, energiapihiä älytaloaan varten.
Pienellä säästöllä ei kannata tehdä isoa vahinkoa
Ruususen oma, energiatehokas talo lämpenee pääasiassa puulla. Sähköäkin pyritään säästämään kaikin keinoin: ilmanvaihdon määrä minimoidaan ja kaikki tarpeettomat sähkölaitteet ja toiminnot pidetään pois päältä.
Hän muistuttaa kuitenkin, että ”50 euron säästön takia ei kannata tehdä 5000 euron vahinkoa” – esimerkiksi puutteellisen ilmanvaihdon aiheuttama kosteusrasitus tai lämpötilan laskemisen seurauksena jäätyneen vesiputken korjaaminen voi tulla todella kalliiksi.
Sen sijaan esimerkiksi veden käytöstä voi Ruususen mukaan hyvin säästää, jos lämmin vesi tuotetaan sähköllä.
– Myös alhaisempi huonelämpötila säästää energiaa. Nyt kannattaa vielä muutama päivä kärvistellä ja nostaa lämpötila normaaliksi vasta ensi viikolla, kun lämpenee, Ruusunen vinkkaa.
Alla voit kokeilla, miten veden käyttö ja huonelämpötilan laskeminen vaikuttavat sähkölaskuusi. Kone perustuu valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan laskukaavoihin.