Matti Nykäsestä löytyy tuhansia ja tuhansia tarinoita. Hänestä on tehty televisio- ja lehtijuttujen lisäksi myös elokuva, kirjoja ja dokumentteja. Mutta vielä on monta tarinaa kertomatta. Siksi Ylellä on tekeillä uusi dokumenttielokuva mäkihypyn suuresta legendasta.
– On paljon sellaista, mitä ei ole kerrottu tai ainakaan, mihin ei ole kovin tarkkaan perehdytty. Kaikki tietävät Matin saavutukset, menestyksen hetket ja aallonpohjatkin, mutta esimerkiksi se, miten siitä nuoresta pojasta tuli maailman paras ja miten hän suhtautui mäkihyppyyn ja mikä intohimo se hänelle oli, on ihan ainutlaatuista, Yle Urheilun asiantuntija Janne Ahonen totesi lauantaina Urheilustudiossa.
– Olen kuullut siitä tarinoita, mutta enemmänkin haluaisin kuulla.
Ahoselle on itselleen jäänyt monia hetkiä mieleen Matti Nykäsestä, mutta yksi niistä on tapahtunut niin, ettei Ahonen ollut edes tietoisessa tilassa.
Elettiin 90-luvun alkua ja Matti Nykänen yritti palata takaisin huipulle vielä kerran. Hän oli harjoittelemassa kotimäessään Laajavuoressa, Jyväskylässä. 14-vuotias Ahonen oli harjoittelemassa samaan aikaan samassa paikassa, mutta kaatui mäessä pahasti.
– Siihen aikaan ei ihmisillä vielä hirveästi ollut kännyköitä, mutta Matti oli se, joka soitti ambulanssin sen minun kaatumiseni jälkeen. Matilta löytyi siis kännykkä, tai sylikkä, Ahonen naurahti.
Nykänen ei ollut ainoa suomalaisen urheilun legenda, jonka kanssa Ahonen oli sinä päivänä tekemisissä. Kun hän tuli ambulanssissa tajuihinsa, tapasi hän ensihoitajana toimineen, sittemmin edesmenneen nyrkkeilijän Tarmo Uusivirran.
Ahonen muisteli Urheilustudiossa myös toista tapaamista Nykäsen kanssa. Tuolloin Nykänen oli jo veteraani-iässä ja oli hyvin innostunut veteraanikisoista. Kunnollinen hyppypuku vain puuttui.
– Matti otti yhteyttä ja kysyi, voisinko tehdä hänelle puvun. Lupasin, että ilman muuta, tänne paikan päälle vain ja otetaan vähän mittoja, Ahonen kertoi.
Kaksikon kohtaaminen oli jopa hieman huvittava, sillä kyseessä oli kaksi suomalaista mäkihyppysankaria ja Nykänen oli Ahosen suuri idoli.
– Matti tuli todella nöyränä ja oli kuin pikkupoika, hattu kädessä -tyyliin. Minä olin myös nöyränä Matin, oman idolini edessä, Ahonen naurahti.
– Se oli hauska tapaaminen. Sen jälkeen olimme Matin kanssa enemmänkin yhteyksissä.
Onko sinulla valokuvia, kotivideoita tai esimerkiksi kaitafilmejä, joissa esiintyy Matti Nykänen? Etsimme Suomen kotikuvaajien kätköistä löytyvää Matti Nykänen -aiheista materiaalia.
Materiaalin pitää olla visuaalista: valokuva, video, kaitafilmi tai itse tehty maalaus, piirros tai sarjakuva! Teksti- tai puhemuistoja emme tällä kertaa etsi.