Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Sää lauhtuu alkuviikosta nopeasti, ja se aiheuttaa uusia ongelmia

Atlantilta kantautuva leuto henkäys liukastuttaa tiet ja rikkoo vesiputkia. Laajalti mennään plussan puolelle ja lämpötilan muutos on jopa yli 30 astetta.

Pakkanen lauhtuu. Kuvassa puita pellolla sumun keskellä.
Sää lauhtuu loppiaisen jälkeen nopeasti. Kuva: Anne-Pauliina Rytkönen / Yle

Sää lauhtuu roimasti ja nopeasti.

Uudestavuodesta alkaneet ennätyspakkaset liudentuvat loppiaisen jälkeisiksi suojasäiksi. Enimmillään lämpötilan ero on yli 30 astetta.

Jos kova kylmyys on aiheuttanut ongelmia, niin pakkasen pyllähtäminen tuo uusia, joista hieman myöhemmin.

Ylen meteorologi Anne Borgström kertoo, että lauhtuminen on jo alkanut ja tuntuu eniten lännessä aivan läntistä Lappia myöten. Enontekiöllä on koko sunnuntai vietetty vain muutamassa pakkasasteessa.

Sunnuntai mennään vielä kuitenkin selvissä pakkaslukemissa. Kylmintä on ollut Lieksassa, missä yöllä oli -34,7 astetta.

Etelä-Suomessa on sunnuntaina illalla vielä yli 20 asteen pakkasia. Mutta huomenna maanantaina lämpötilat ovat koko maassa enää 3–10 pakkasasteessa.

– Tuulet kääntyvät ja lämmin ilma tulee luoteesta Atlantilta. Atlantilla on niin suuri lämpömassa, että se syrjäyttää täällä vallinneen kylmän ilman, Borgström kertoo muutoksen syystä.

Sinisenä kylmässä hytissyt Suomi muuttuu tiistaihin mennessä lämpimän keltaiseksi, kun Atlantilta virtaaa lämmintä ilmaa.

Muutosta kuvaa hyvin lämpötilojen kehitys esimerkiksi Vaasassa.

Kun pakkaset ovat useita päiviä pysytelleet noin -30 asteessa, niin sunnuntain aikana kello 14:ään mennessä asteita oli enää reilut -6 astetta. Nousu on jyrkkä.

Vuosi alkoi kylmänä, lauantaiillasta alkaen on lauhtunut vauhdilla.
Sää lämpenee nopeasti. Lämpötilakäyrä Vaasasta on jyrkkä. Kuva: Anne Borgström/ Yle

Aluksi siis lauhtuvat Lappi ja länsirannikko, sitten Etelä-Suomi ja viimeisenä Itä- ja Kaakkois-Suomi. Tiistaina paikoin mitataan plusasteita.

Lämpimän myötä huopikkaat voi heittää takaisin komeroon, mutta nyt pitää kaivaa esiin kumisaappaat, nastakengät ja putkitonget.

Lämpötilan muutos aiheuttaa liukkautta, kun ilman kosteus tarttuu kylmään tienpintaan. Liikentessä on oltava varuillaan näin syntyneen kuuraliukkauden takia.

Suojasää muuttaa myös kävelytiet jalkankulkijoille vaarallisen liukkaiksi.

Alkuviikoksi on annettu useille alueille varoitukset liukkaudesta.

Vesiputkille lauhtuminen voi olla myös koettelemus. Kovilla pakkasilla jäätynyt putki saattaa haljeta, kun putken sisällä oleva jää lämpölaajenee.

Lopuksi pari sanaa hyyteestä.

Hyyde, eli alijäähtyneestä vedestä virtapaikoille muodostunut suppojää voi nostaa jokien vedenpintaa, kun se tekee virtaavan uoman ahtaaksi. Lämpeneminen yleensä helpottaa tilannetta, kun hyydettä ei enää synny. Toisaalta lämpö voi saada hyyteen liikkeelle tukkimaan uusia paikkoja.

Ympäristökeskuksen mukaan vedenkorkeus Kokemäenjoella Kiikassa ja paikoin Kymijoen alajuoksulla on noussut viimeisen viikon aikana hyyteen vuoksi noin metrin. Alueille on annettu tulvavaroitus.

Lisää säästä Ylen sääsivuilla.