Rauman kaupunki myy valtuustosalin vanhat kalusteet nettihuutokaupalla. Myyntiin tulee 52 Artekin tuolia ja noin 50 tuntemattoman valmistajan pöytää, taattua 1970-luvun tyyliä.
Ajatuksena on, että tuolit yritetään myydä neljän, kuuden ja kahdeksan kappaleen erissä ja pöydät yksittäin. Niissä on käytön jäljiltä kulumisen jälkiä.
Vanhat tuolit ja pöydät ovat tulleet tarpeettomiksi, koska irtokalusteet uusittiin viime vuonna valtuustosalin remontin jälkeen.
Myynti tapahtuu tänä vuonna. Ensimmäinen huutokauppa alkaa jo tällä viikolla.
Artek-nimi nostanee hintaa
Tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpula arvioi, että Artekin tuolien hinnaksi tulee satoja euroja kappaleelta. Ennakkoselvityksen perusteella tuolien arvo voi olla jopa lähempänä tuhatta euroa. Klassikkoasemaan nousseen Artekin kalusteilla on ollut hyvä jälleenmyyntiarvo.
Kalusteilla on tarjota myös tarina vallankäyttäjien takapuolten pehmittämisestä: Rauman valtuustosalin tuoleilla ovat viime vuosikymmeninä istuneet muun muassa opetusministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) sekä kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Kristiina Salonen (sd.), Juha Viitala (sd.) ja Sauli Ahvenjärvi (kd.).
Rauma on tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpulan mukaan saanut hyviä kokemuksia nettihuutokaupoista. Aiemmin on myyty muun muassa käytöstä poistettuja laitureita ja hydrokopteri, jonka hinta kohosi huutokaupassa suuremmaksi kuin sen hankintahinta.