Osa Töysän korpputehtaan työntekijöistä joudutaan lomauttamaan viikonlopun tulipalon vuoksi.
Jämsäläisen leipomoyritys Elosen toimitusjohtaja Jari Elosen mukaan vielä ei ole tiedossa, milloin lomautukset alkavat ja kuinka montaa työntekijää ne koskevat. Elonen sanoo, että tavoitteena on järjestää ainakin osalle työntekijöistä korvaavaa työtä yrityksen muissa toimipisteissä.
Noin 50 ihmistä työllistänyt korpputehdas tuhoutui täysin tulipalossa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tehtaassa vuokralla ollut leipomoyritys työllistää Suomessa kaikkiaan noin 250 ihmistä.
– Kun yksi tuotantolaitos on pois pelistä, on selvää, ettei kaikille 50 työntekijälle löydy tähän hätään töitä, toteaa Elonen.
Tulipalo lisää työttömyyttä
Elosen lisäksi tulipalo on suuri isku noin 10 000 asukkaan Alavudelle, jossa tehdas sijaitsee. Kaupunginjohtaja Liisa Heinämäen mukaan työttömyys todennäköisesti kasvaa.
Koska tulipalo tapahtui vasta, muita vaikutuksia on vielä hankala arvioida.
Korpputehtaan lomautukset ovat jatkoa kaupungin huonoille uutisille. Viime viikolla ovivalmistaja Mattiovi ilmoitti sulkevansa lähes sadan työntekijän tehtaansa ja siirtävänsä tuotannon Kuopioon.
Lisäksi Tuurin kyläkauppaa pyörittävä Veljekset Keskinen aloitti marraskuussa muutosneuvottelut, jotka koskevat henkilökunnan lomautuksia.
– Näin suuret iskut ovat koko seutukunnalle merkittäviä, sanoo Heinämäki.
”Eiköhän tästä porukalla selvitä”
Vielä ei ole tiedossa, missä ja miten korppujen valmistaminen jatkuu. Jari Elonen kertoo, että moni kaupunki on jo tarjonnut yritykselle tiloja, ja muutamat ihmiset ovat ryhtyneet etsimään koneita ja laitteita.
Myös Alavuden kaupunki on ryhtynyt kartoittamaan sopivia tiloja.
Yksi vaihtoehto on Elosen mukaan alihankinta, jolloin joku toinen yritys valmistaisi väliaikaisesti tuotteita Elosen reseptillä.
Heinämäki toivoo, että tuotanto säilyisi Alavudella. Hänen mukaansa korpputehdas on kuulunut paikkakunnan yrityshistoriaan 1960-luvulta saakka.
Töysä liittyi Alavuteen vuonna 2013.
– Töysän kunnan aikana on jopa julkaistu vitsikirja nimeltä Tuaretta korppua Töysästä. Se on monien tarinoiden, työpaikkojen ja työhistorioiden lähde, joten ehdottomasti toivomme, että ainutlaatuinen osaaminen pysyisi täällä, sanoo Heinämäki.
Sijaitsi tehdas missä tahansa, loppua Töysän korpuille ei näillä näkymin ole tulossa. Jari Elonen kertoo, että kuluttajilta tulleet tsemppiviestit kannustavat jatkamaan.
– Tämä on iso vastoinkäyminen, mutta ei tämä meidän kokonaiskuvaa saa muuttaa. Eteenpäin me mennään, ja eiköhän tästä porukalla selvitä, hän sanoo.