SÄLEN Tämänvuotinen Sälenin turvallispoliittinen seminaari päättyy kotimatkaan tänään keskiviikkona.
Konferenssin viesti oli poikkeuksellisen sotaisa. Useimmissa puheenvuoroissa turvallisuuspoliittisen tilanteen arvioitiin heikenneen vuodessa selvästi. Kolme kokoomuslaista ministeriä ja puolustusvoimain komentaja varoittivat, että nyt ruotsalaisten on syytä varautua sotaan Ruotsissa.
Oppositiossa olevan sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja Magdalena Andersson sanoo, että ruotsalaisten kriisitietoisuutta olisi voinut hyvin voimistaa myös toisin sanoin. Venäjän hyökkäyssodan alkaessa Ruotsin pääministerinä toimineen Anderssonin mielestä ministerien olisi ainakin pitänyt sanoa, että juuri nyt sota ei uhkaa Ruotsia.
– Näiden lausuntojen tarkoitus oli varmasti lisätä tietoisuutta siitä, että meillä on erittäin vakava turvallisuuspoliittinen tilanne. Mutta on myös tärkeää lisätä, ettei sota ole nyt ovella.
Puheet saivat lapset pelkäämään sotaa
Tiistai-iltana Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n TV-uutisissa monet ruotsalaiset kertoivat hätkähtäneensä ministerien ja komentajan sotapuheita. Varsinkin lapsissa puheet olivat herättäneet sodan pelkoa. Kriisiajan varustekaupassa puolestaan tilaukset olivat ampaisseet kasvuun.
Sotapuheita voimakkaammin Andersson arvostelee pääministeri Ulf Kristerssonin arvioita ruotsalaisten maanpuolustustahdosta.
Kristersson sanoi puheessaan Ukrainan esimerkin opettavan, että maan tärkein resurssi sodassa on yhteinen puolustustahto.
– Meidänkin on alettava puhua ääneen niistä odotuksista, joita Ruotsin kansalaisuudesta seuraa. Viime kädessä kyse on Ruotsin, arvojemme ja elämäntapamme puolustamisesta aseet kädessä – ja elämä panoksena. Kansalaisuus ei ole matkustusasiakirja, Kristersson sanoi maanantaina.
Andersson tulkitsee Kristerssonin epäilevän, että ulkomaalaistaustaisten Ruotsin kansalaisten maanpuolustustahto on heikompi kuin syntymästään ruotsalaisten. Anderssonin mukaan puheet ovat vailla pohjaa.
– Tämä on tapa jakaa, lisätä vastakkaisasettelua. Eikä tämä ole hyvä tapa lisätä puolustautumistahtoa, joka perustuu luottamukseen ja yhteenkuuluvuuteen yhteiskunnassa.
– Se oli siis suoraan haitallista. Ja se, joka on tyytyväinen tällaisiin lausuntoihin, on Vladimir Putin, Andersson arvioi.