Kaupunkilehti Selänteen julkaiseminen lopetetaan ja Hilla Groupin julkaisema lehti lakkaa ilmestymästä helmikuun lopussa.
Keskipohjanmaan päätoimittaja Suvi Tanner kertoo Hilla Groupin tiedotteessa, että kaupunkilehden lopettaminen on iso ja surullinen asia.
– Paikallinen journalismi on jo demokratian toteutumisen kannaltakin tärkeää. Liiketoimintana se ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole ollut kannattavaa.
Pääsyy lehden lopettamiseen on taloudellinen, sillä Selänne on ollut tappiollinen jo pidempään. Asiaa tutkittiin loppuvuodesta perusteellisesti muutosneuvotteluissa, mutta realistisia vaihtoehtoja lehden jatkamiselle ei löytynyt.
Muutosneuvottelujen tuloksena irtisanottiin yksi henkilö. Viime vuosien aikana Selänne on ollut tärkeä lehti haapajärvisille, reisjärvisille ja kärsämäkisille.
Selänne on perustettu vuonna 2009. Se on toiminut ilmaisjakeluna koko olemassaolonsa ajan, mutta sillä on myös satakunta tilaajaa, joihin tullaan ottamaan yhteyttä henkilökohtaisesti, jos tilauskautta on helmikuun lopun jälkeen vielä jäljellä.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.