Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Taloyhtiön erikoinen ratkaisu toi suuret säästöt – aurinkopaneeleiden sähkö Teslan akuista koottuun energiavarastoon

Suomeen rakennetaan lähivuosina satoja suuria akkuvarastoja, joihin varastoidaan sähköä kun se on edullista. Tule tänä iltana keskustelemaan sähkön hinnasta Ylen chattiin.

Helsingin Pukinmäessä puurakenteisen kerrostalon katolle asennetut aurinkosähköpaneelit tuottavat varsinkin kesäkaudella enemmän sähköä, kuin mitä kiinteistö tarvitsee. Ylimääräinen sähkö varastoidaan käytetyistä sähköauton akuista rakennettuun energiavarastoon.

– Näin saimme mitoitettua aurinkovoimalan tarvetta suuremmaksi, ja hyödynnämme sähköä öisin, kertoo Helsingin kaupungin asunnot oy:n (Heka) energiapäällikkö Jenni Korsrå.

Akkuihin varastoitua sähköä käytetään silloin, kun aurinko ei enää paista. Suurin hyöty akuista saadaan sähkökatkon sattuessa – talon lämmitys, valaistus ja ilmastointi pysyvät toiminnassa tuntien ajan akuilla.

Tähän asti tällaisten akkuvarastojen rakentaminen taloyhtiöihin on ollut kallista ja kannattamatonta. Tuuli- ja aurinkoenergian tuotannon nopea lisääntyminen Suomessa on kuitenkin yllättäen tuomassa energiavarastoista uuden tulolähteen kiinteistöjen omistajille.

Suomessa tarvitaan lisää nopeasti säädettävää tuotantoa tai kulutusta.

– Akkujen avulla voidaan hyvin nopeasti tasapainottaa järjestelmää, erityisesti yllättävissä vikatilanteissa, sanoo kantaverkkoyhtiö Fingridin sähköjärjestelmäreservistä vastaavan yksikön päällikkö Mikko Kuivaniemi.

Mikko Kuvaniemi, yksikön päällikkö  fingridin joku poseeraan fingridin aulassa.
Fingridin sähköjärjestelmäreservistä vastaavan yksikön päällikkö Mikko Kuivaniemi sanoo, että muutaman viikon takainen sähkön ennätyshinta olisi voitu välttää, jos akkuvarastoja olisi ollut enemmän käytössä. Kuva: Jaani Lampinen / Yle

Kantaverkossa tuotantoa ja kulutusta on oltava koko ajan yhtä paljon, jotta järjestelmä toimii moitteettomasti. Sen varmistamiseksi on luotu niin kutsuttu taajuusreservimarkkina. Kyse on siitä, että Fingrid maksaa korvausta esimerkiksi voimalaitoksille, teollisuudelle ja energiavarastoille, jotka pystyvät muuttamaan tuotantoa ja kulutusta jopa sekunnin murto-osissa.

Sähkön voimakas hinnanvaihtelu tekee sähkövarastojen rakentamisen kannattavaksi myös suurempien taloyhtiöiden ja teollisuuslaitosten kaltaisissa kiinteistöissä.

– Fingridin maksama korvaus on merkittävä osa sähkövaraston luomasta tuotosta, sanoo energiavarastoja kehittävän Cactos oy:n toimitusjohtaja Oskari Jaakkola.

Yrityksellä on tällä hetkellä toiminnassa yli 50 energiavarastoa eri puolilla maata. Yhdessä energiavarastossa on noin sadan kilowattitunnin akusto, josta voidaan syöttää virtaa 50 kilowatin teholla.

Yhdessä ne muodostavat virtuaalisen voimalan, jota hyödynnetään reservimarkkinoiden tasapainottamisessa.

Sähkövaraston akkujen sarjoittamista Cactos Oy:n tiloissa.
Cactoksen tehtaalla Muhoksella kootaan 100-130 kWh energiavarastoja kierrätetyistä Teslan akuista ja uusista litium-rautafosfaattikennoista. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Suomeen on rakennettu jo useita suuria akkuvarastoja, mutta vähitellen myös yritykset ja taloyhtiöt alkavat osallistua sähköverkon säätämiseen energiavarastojen avulla.

Kuivaniemi laskee, että uusiutuvan aurinko- ja tuulienergian tuotannon nopean kasvun myötä Suomessa tarvitaan lähivuosina runsaasti uusia energiavarastoja, jotka tarjoavat yhteensä useiden satojen megawattien säätötehon.

Hän puhuu ”virtuaalisista voimaloista”, joissa pienempien energiavarastojen kapasiteetti yhdistetään.

– Useamman vuoden ajan on jo huomattu kehitys, että meille tulee uusia virtuaalivoimalaitoksia reservimarkkinoille. Meille on erittäin tärkeää, että saadaan kaikki säätökykyinen sähkön kulutus, tuotanto ja energiavarastot osallistumaan sähköjärjestelmän tasapainottamiseen, sanoo Mikko Kuivaniemi.

Viime vuonna Suomeen rakennettiin yli 200 uutta tuulivoimalaa. Toiminnassa on yli 1600 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on lähes 7000 megawattia. Se vastaa jo neljän Olkiluoto 3-ydinvoimalan tehoa.

Tuhansia akkuvarastoja lähivuosina Suomeen

Sähkömarkkinoiden myllerrys on saanut myös sijoittajat kiinnostumaan sähkövarastoista.

Cactos keräsi 26 miljoonan euron rahoituksen kehittämiensä energiavarastojen rakentamiseen. Rahoitus varmistaa noin tuhannen energiavaraston kokoamisen parin vuoden aikana.

Cactos oy toimitusjohtaja Oskari Jaakkola seisoo Heka vuokratalon teknisessä tilassa jossa on akkuvarasto.
Cactos oy:n toimitusjohtaja Oskari Jaakkola sanoo, että teollisuus ja taloyhtiöt voivat suojautua sähkön rajuilta hintavaihteluilta energiavaraston avulla. Lisäksi akkujen avulla voi leikata kulutushuippuja. Kuva: Jaani Lampinen / Yle

Noita energiavarastoja kootaan Oulun lähellä Muhoksella sijaitsevassa tehtaassa, jonka toiminta laajenee lähivuosina.

Käytettyjen sähköautojen akuista koottujen akkuvarastojen lisäksi yhtiö on alkanut valmistaa energiavarastoja myös uusista akuista. Aiemmin uusien akkujen saatavuudessa oli ongelmia, mutta niiden hinnat ovat laskeneet ja saatavuus parantunut.

– Akkujen valmistuskapasiteetti on kasvanut maailmalla tosi paljon. Me ostamme uudet akut yhdeltä maailman suurimmalta kennovalmistajalta ja siellä ei ole pullonkauloja tällä hetkellä, sanoo Cactoksen operatiivinen johtaja Veli-Erkki Ruotsalainen.

EU:n päätökset takaavat sen, että uusille ratkaisuille riittää kysyntää.

Uudet energiatehokkuusvaatimukset taloyhtiöille

Euroopan unionissa päivitetään parhaillaan rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä, joka tulee merkittävästi lisäämään kiinteistöjen energiatehokkuutta. EU-parlamentti hyväksyi maaliskuussa 2023 kannan, jonka mukaan kaikkien uusien rakennusten olisi oltava päästöttömiä vuodesta 2028 alkaen.

Samalla uudet rakennukset tulisi varustaa aurinkoenergiatekniikalla, jos se on taloudellisesti ja teknisesti kannattavaa. Peruskorjattavissa asuinrakennuksissa vaatimus tulee voimaan vuoteen 2032 mennessä, jos EU-parlamentin kanta toteutuu.

– Tämä tulee lisäämään tarvetta varustaa taloyhtiöitä energiavarastoilla, pohtii Helsingin kaupungin asuntojen energiapäällikkö Jenni Korsrå.

Heka on saanut hyviä kokemuksia Pukinmäellä toimivan kerrostalon akkuvarastoista. Kiinteistö saa tuloja reservimarkkinoille osallistumisesta, ja Helsingin kaupungin asunnot suunnittelee energiavarastojen perustamista myös uusiin kohteisiin.

Akut toivat satojen eurojen tulot sähkön ennätyspäivänä

Muhoksen Sanginjoella toimivan Ibesticin toimitilojen ulkoseinät ja katto ovat kauttaaltaan aurinkosähköpaneelien peitossa.

Toimitusjohtaja Eero Marttila laskee paneeleita olevan 230, mutta suunnitelmissa on lisätä vielä 140 paneelia. Ne tulevat maatelineisiin, joille paikka on löytynyt läheiseltä pellolta.

Aurinkopaneeleilla päällystetty hallirakennus pakkassäällä Muhoksella.
Ibesticin toimitilojen seinäpinnoilla on aurinkosähköpaneeleja. Ne tuottavat myös talvella aurinkosähköä, jolloin siitä maksetaan korkeampaa hintaa kuin kesällä. Kuva: Esa Syväkuru / yle

Paneeleita on kiinnitetty seiniin, jotta aurinkosähköä saataisiin myös talvella. Katolla akut ovat lumen peitossa, eivätkä tuota energiaa.

Kun sähkön hinta kipusi viikko sitten ennätyslukemiin, yli kahteen euroon kilowattitunnilta, akkuihin varastoitu sähkö myytiin päivän kalleimmalla hetkellä verkkoon.

Se toi yritykselle satojen eurojen tulon.

– Akkujärjestelmällä on saavutettu jopa 18 prosentin tuotto, sillä taajuussäädöstä saatu korvaus on suurempi, kuin mitä akuston leasing-maksut ovat kuukaudessa, sanoo Ibestic oy:n toimitusjohtaja Eero Marttila.

Myös Hekan energiapäällikkö Jenni Korsrå laskee Helsingin Pukinmäen kiinteistön tehneet samana perjantaina usean sadan euron tulon, kun akkuihin varastoitu sähkö saatiin myytyä kalliiden tuntien aikana.

Tuskastuttavatko sähkölaskut? Tule mukaan Ylen chattiin keskustelemaan sähkön hinnasta ja markkinoista torstaina 18.1. kello 20.30 alkaen.

Keskustelijoiden kysymyksiin on vastaamassa sähkövoimatekniikan professori Pertti Järventausta Tampereen yliopistosta. Chatin löydät osoitteesta chat.yle.fi!