Austalialaisessa koalasairaalassa koettiin ilon hetkiä, kun auton alle jääneet emo ja pentu saateltiin klinikan kiipeilypuun päälle.
Kaksikko joutui onnettomuuteen kaksi päivää ennen joulua. Sharoniksi nimetty pentu on koalaklinikan mukaan ”joulun ihme”, sillä se selvisi onnettomuudesta ilman vammoja. Mikayla-emon puolestaan loukkaantui vakavasti.
Port Stephens -koalasairaala kertoo Facebookissa emon kärsineen lukuisista luunmurtumista pään alueella sekä murtuneesta solisluusta. Tehohoidon jälkeen Mikayla ja Sharon olivat toipuneet sen verran, että ne saateltiin kiipeilypuulle muutama päivä sitten.
New South Walesissa sijaitseva sairaala kertoo, että viime vuonna se hoiti 40:tä koalaa ja lisäksi muita eläimiä, kuten kenguruita ja vompatteja.
Uhanalaisille koaloille hyviä uutisia
Australialaiset ovat ylpeitä koaloistaan, mutta ne on määritelty uhanalaisiksi laajalla alueella maan itäosassa. Koalapopulaatio on pienentynyt reippaasti muun muassa kuivuuden, maastopalojen ja klamydiamuunnoksen takia.
Vuodenvaihteessa koaloista kantautui kuitenkin iloisia uutisia. Maan ympäristöviranomaiset kertoivat onnistuneensa ohjelmassaan, jonka tarkoitus on jalostaa sellaisia koaloita, jotka eivät kärsi klamydiasta eivätkä retroviruksesta.
Clelandin luonnonpuistossa syntyi neljä koalanpoikasta, jotka eivät kärsi kummastakaan taudista. Näiden pienokaisten syntymä on merkittävä tapahtuma koko koalapopulaatiolle.