Keskiviikkona tapahtuneesta Limingan koulupuukotuksesta epäilty on rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan, kertoo poliisi.
Poliisin mukaan Liminganlahden koulussa tapahtuneesta puukotuksesta epäilty on 15–17-vuotias. Oppilas puukotti toista oppilasta yläkoulun tiloissa välitunnin aikana keskiviikkona. Paikalla oli myös muita oppilaita.
Poliisi tutkii tapahtunutta tapon yrityksenä ja useana laittomana uhkauksena.
Poliisille tuli keskiviikkona 10. tammikuuta hieman kello 13:n jälkeen ilmoitus puukotuksesta Liminganlahden koululla Limingassa. Epäilty saatiin kiinni yksityisasunnosta noin kello 15.30.
Poliisi tutkii tapahtumia aktiivisesti.
– Tutkinta on alussa ja tällä hetkellä hektisessä vaiheessa. Teemme esimerkiksi kuulusteluja ja teknistä tutkintaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen tiedotteessa.