Perjantaina Ylen tunnin mittaisessa Presidenttitentissä oli Harry Harkimon vuoro. Katso alta neljä huippukohtaa.
Harkimo korosti puheessaan, että ilmastonmuutos on suurin meitä uhkaava katastrofi. Toisaalta se avaa suomalaiselle osaamiselle mahdollisuuksia vihreän teknologian kautta, hän sanoi.
Harkimo sai Presidenttitentissä ratkaistavakseen tehtävän, jossa Ahvenmaalta raportoidaan epäilyttävästä liikehdinnästä Venäjän konsulaatin ympärillä. Näin Harkimo saisi kriisin hallintaan.
Harkimo ei käyttäisi kiinalaisomisteista somepalvelu Tiktokia enää presidenttinä. Hän pitää silti välinettä tärkeänä, koska siellä voi innostaa nuoria äänestämään ja olemaan mukana politiikassa.
Harkimo painotti Suomen omaa varautumista kriiseihin. Esimerkiksi Nato on tärkeä, mutta Suomen on valmistauduttava pärjäämään myös ilman puolustusliittoa.