Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lauri Markkanen johdatti Utahin tärkeään voittoon – katso suomalaisen namupassit, donkki ja näyttävät kolmoset

Lauri Markkanen onnistui etenkin vapaaheittoviivalla. Utahin voittoprosentti on Lakers-voiton myötä jo yli 50.

Lauri Markkanen loisti monella eri osa-alueella Lakers-pelissä.

Utah Jazzin tähtipelaaja Lauri Markkanen oli jälleen huippuvireessä, kun Jazz nappasi jo viidennen perättäisen voittonsa koripallon NBA:ssa. Utah otti tärkeän kotivoiton Los Angeles Lakersista luvuin 132–125.

Markkanen oli Jazzin tehokkain pelaaja 29 pisteellä, yhdeksällä levypallolla, viidellä koriin johtaneella syötöllä, kahdella riistolla ja yhdellä blokkauksella.

Pelitilanneheitot 33 minuuttia puurtanut suomalainen upotti sisään saldolla 8/16. Kolmen pisteen heittoa hän yritti kuusi kertaa ja onnistui kolmesti. Vapaaheittoviivalla suomalaisen saldo oli 10/11.

Lakers johti ottelua ensimmäisen neljänneksen jälkeen pistein 39–31.

– Puolustuksemme terästäytyi ensimmäisen neljänneksen jälkeen ja pelasi hyvin loppuun asti, Markkanen kommentoi ESPN:n mukaan.

Voitto Lakersista oli Utahille tärkeä, sillä molemmat joukkueet taistelevat lännessä viimeisistä pudotuspelipaikoista. Jazz nousi lauantain Toronto-voitolla pudotuspeliviivan paremmalle puolelle nyt kaatuneen Lakersin ohi.

Vaikean alkukauden jälkeen Utah on äitynyt viime peleissään huippuvireeseen. Joukkue on voittanut 18 viime ottelustaan peräti 14. Jazzin koko kauden saldo on Lakers-voiton jälkeen 21 voittoa ja 20 tappiota.

Katso NBA:n taulukot tämän linkin kautta.

Jazz löytämässä identiteettinsä

Markkanen on tyytyväinen siitä, että palaset ovat loksahtaneet uomiinsa vaikean alkukauden jälkeen.

– Hetki siinä meni, mutta näyttää siltä, että olemme löytämässä identiteettimme sekä puolustus- että hyökkäyspäässä, Markkanen iloitsi.

Markkasen lisäksi Lakers-pelissä Utahin riveistä onnistuivat myös Collin Sexton (27 pistettä), Jordan Clarkson (21 pistettä) ja sentteri John Collins (19 pistettä ja 13 levypalloa).

Lakersin pelintekijä D'Angelo Russell oli 39 pisteellään koko ottelun paras pistemies. Lakers-tähti LeBron James oli sivussa nilkkavaivan takia.