Porin Ravien suurimmat omistajat kokoontuivat perjantaina puimaan raviratayhtiön tilannetta.
Taustalla ovat näkemyserot Porin Ravien hallituksen ja maakunnan raviväen välillä, kertoo Lalli Oy:n puheenjohtaja, ex-kansanedustaja Timo Kalli.
– Osan raviväen ja Porin Ravien hallituksen välille on syntynyt luottamuspula. Kamelin selän katkaisivat marraskuussa perutut suurravit.
Suurimmat omistajat valitsivat sääntömääräistä yhtiökokousta varten nimitysvaliokunnan, jonka tehtävänä on valmistella esitys tulevasta hallituksesta. Yhtiökokous on pidettävä toukokuun alkuun mennessä.
– Valiokunta etsii yhtiökokoukseen mennessä sellaisen hallituksen, jonka se kokee nauttivan raviväen luottamusta. Se myös toivoo, että tulevassa hallituksessa on Hippoksen edustaja.
Lallin ja Hippoksen lisäksi Porin Ravien suurimmat omistajat ovat nykyinen hallituksen puheenjohtaja Janne Ojanen ja Hakanpää Group. Suurimmat omistajat ovat edustettuina myös nimitysvaliokunnassa.
Porin raviradalle haetaan parhaillaan myös uutta johtoa. Toimitusjohtaja ja kilpailupäällikkö irtisanoutuivat loppuvuodesta kahden vuoden pestin jälkeen.