Monet kasvihuoneyrittäjät joutuivat vähentämään tuotantoaan vuosi sitten, kun kohonnut sähkönhinta nosti tuotantokustannuksia.
Tavallista pienemmät tuotantomäärät näkyivät myös kuluttajalle: kaupoista löytyi vähemmän kotimaisia kasviksia ja ne olivat totuttua kalliimpia.
Tänä vuonna tilanne on ollut helpompi.
Pohjanmaan ruotsinkielisen tuottajajärjestö ÖSP:n puutarha-asiamies Johanna Smith sanoo, että kasvisten tuottaminen on nyt elpymässä. Viljelystä ole tarvinnut sähkönhinnan takia pitää taukoa.
Koska osa tuottajista käyttää pörssisähköä, he jättävät kasvihuoneensa valaisematta niinä päivinä, kun sen hinta on korkea, Smith kertoo.
– Tämä vuosi on ollut normaalimpi, sillä suurin osa tuottajista viljelee tänä talvena. Mutta tietenkin sähkön hinta aina vaikuttaa. Sitä mikä on huomisen tilanne, seurataan päivästä toiseen, Smith sanoo.
Kuluttajalle asti tuottajien kipuilu sähkönhinnan kanssa ei suoraan näy, vaan markkina määrää vihannesten hinnan, Smith muistuttaa.
Pohjanmaalla tuotetaan noin 70 prosenttia koko maan tomaateista ja noin 80 prosenttia kurkuista.
Vaihteluun on varauduttu
Varsinais-Suomessa Kaarinan Piikkiössä Lindroosin puutarha kasvattaa vihanneksia ympäri vuoden. Toimitusjohtaja Jussi Lindroos sanoo, että he ovat varautuneet koviin pakkasiin ja hintavaihteluihin.
Lindroosin mukaan heillä sähkön hinta kiinnitettiin jo vuosia sitten. Vain pieni osa sähköstä laskutetaan pörssihinnan mukaan.
Suurin sähkösyöppö on valaistus, mutta Lindroosilla on tarkoitus kokeilla uusia energiapihejä led-lamppuja lähiaikoina.
– Pakkanen pysyy hyvin loitolla. Hakelämmitys on toiminut hyvin ja sen varalämmönlähteenä on öljykattila, Lindroos sanoo.
Energiaverhot vähentävät lämpöhävikkiä kasvihuoneissa. Ne ovat kasvihuoneen kattoon ripustettuja läpinäkyviä verhoja, joiden avulla voi estää lämmön karkaamisen.
Lindroosin mukaan eniten haasteita tulee kuljetusten kanssa. Vihannekset ovat vaarassa paleltua, kun auton ovia avataan kovilla pakkasilla.
Lomautuksia vähemmän kuin pelättiin
Vaikka viime talvi oli kasvihuoneyrittäjille rankka, ovat he Smithin näkemyksen mukaan toipuneet siitä hyvin. Monelle kasvihuoneiden sulkeminen osoittautui hyväksi päätökseksi.
– Oli parempi vaihtoehto sulkea kuin pitää viljely pystyssä ja mennä tappiolle, Smith sanoo.
Pohjanmaan kasvihuoneilta oli lomautettuna talvella 2022-2023 noin 150 työntekijää, mikä on noin 10 prosenttia kasvihuoneiden työntekijöistä maakunnassa. Määrä oli lopulta pienempi kuin ensin pelättiin.
– Nekin tuottajat, jotka joutuivat sulkemaan kasvihuoneensa, tekivät sinä aikana muita töitä: siivousta ja remonttia, jota ei tavallisesti ehditä tehdä, kun viljely on meneillään, Smith kertoo viime talvesta.
Tänä talvena lomautuksiin ei ole jouduttu.
Kasvihuoneet pimeiksi
Kauppapuutarhaliitto on huolissaan sähkön hinnan vaikutuksesta vihannesten tuotantoon.
Jos kasvihuoneesta on valot pois käytöstä muutaman tunnin, se ei juuri vaikuta satoon. Jos taas valot ovat pois koko päivän, sillä on vaikutuksia tuotantoon ja liiketoimintaan, liitosta kerrotaan.
Liitto on vedonnut päättäjiin tilanteesta. Sen mukaan suuret hinnan vaihtelut kertovat siitä, että järjestelmä ei toimi hyvin. Liitto vaatii energiapolitiikkaan pitkäjänteisyyttä ja hinnoitteluun ennustettavuutta.