Metsähallitus joutuu korjaamaan vain muutaman vuoden ikäistä siltaa Repoveden kansallispuistossa Kouvolassa. Lapinsalmen silta pantiin keskiviikkona yllättäen käyttökieltoon, sillä tuuli saattaa vaurioittaa siltaa.
Metsähallituksen tuoteomistaja Tero Mustosen mukaan siltaa tarvitsee tukea ainakin tuulivaijereilla. Niitä tulee vähintään neljä. Tarkempi vaijereiden määrä selviää, kun silta tarkistetaan alkuviikosta.
– Katsomme, onko siltaan tullut vaurioita ja mihin kohtaan tuulivaijereita tulisi.
Rakenteiden kunto kertoo, tarvitseeko siltaa vahvistaa muilla keinoilla. Mustosen lisäksi siltaa menee tarkastamaan Metsähallituksen rakentamisen asiantuntija sekä kaksi asiantuntijaa Swecolta. Sweco vastasi sillan suunnittelusta.
Rakenteet eivät täysin vastaa suunnitelmia
Metsähallitus sai tiedon Lapinsalmen sillan mahdollisista turvallisuusongelmista aktiiviselta kansalaiselta, joka oli tehnyt omia laskelmiaan sillan kestävyydestä Kouvolan kaupungille. Ne tarkistettin Swecolla.
Metsähallitus päätti sulkea sillan varotoimenpiteenä, koska tuuli voi vaikuttaa sillan rakenteisiin. Ihmisille ei ole käynyt kuinkaan.
Tero Mustosen mukaan jo nyt tiedetään, ettei silta vastaa rakenteiltaan täysin suunnitelmia. Rakennusaikana on tehty suunnitelmista poikkeavia ratkaisuja, joita ei ole dokumentoitu kunnolla. Yleensä sillan rakennustöissä dokumentoidaan muutokset.
– Valitettavasti emme käyneet läpi perusteellisesti ratkaisuja, Mustonen sanoo.
Hän ei halua ottaa kantaa siihen, tuleeko urakoitsijalle mahdollisesti seuraamuksia.
Silta on suosituimman reitin varrella
Lapinsalmen silta valmistui vuonna 2019. Sitä levennettiin ja siitä tehtiin tukevampi. Silta on teräsrakenteinen pylonisilta, joka ylittää alla olevan Kapiaveden 12 metrin korkeudessa. Silta on 55 metriä pitkä.
Lapinsalmen silta on suosittu reitti kansallispuistoon, sillä sen luo on lyhyt matka pysäköintialueelta. Sen kautta kulkee myös puiston suosituin ja samalla lyhyin reitti Ketunlenkki.
Lapinsalmen vanhempi silta romahti osin vuonna 2018, sillä sen ankkuritanko oli asennettu väärin. Kukaan ei loukkaantunut turmassa vakavasti.
Repoveden kansallispuistossa kävi vuoden 2023 tammi-heinäkuussa runsaat 80 000 ihmistä. Se perustettiin vuonna 2003.
Korjaus 9.5.2024 klo 16.55. Korjattu vuonna 2018 osin romahtaneen sillan vaurion syy. Sillalla oli ollut ajoin lievää ylikuormitusta, mutta varsinainen syy oli asennusvirhe.