Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Impivaaran kuplahalli lysähti lumen vuoksi – Raisiossa sattui sama torstaina

Hallissa oli määrä pelata tänään perjantaina TPS:n ja PK35:n välinen jalkapallo-ottelu. Peli siirtyy pelattavaksi Kupittaalle.

Lumen alla vaurioitunut kuplahalli.
Kuplahallille ei löydy korjaajaa Suomesta. Halli saataneen kuntoon ensi viikon puolivälissä. Kuva: Heidi Akselin / Yle

Turun Impivaarassa sijaitseva kuplahalli on kärsinyt vaurioita runsaan lumen vuoksi. Asiasta kertoo Turun Sanomat.

Hallin vahtimestari Jani Tuomalan mukaan hallin huoltotunnelin läheltä alas luisunut jääkimpale läpäisi hallin seinämän perjantaina kello 11.

– Inter oli juuri tulossa halliin, eikä sisällä ollut muita kuin minä. Halli saadaan kuntoon näillä näkymin ensi viikon aikana. Tämän päivän peli on siirretty pelattavaksi Kupittaalle, Tuomala kertoo.

Hallissa oli määrä pelata TPS:n PK-35:n välinen ottelu, joka on nyt siirretty Kupittaan jalkapallostadionille. Asiasta kertoo myös TPS viestipalvelu X:ssä. Ottelu on määrä striimata Turun Sanomien verkkosivulla suorana lähetyksenä.

Tuomalan mukaan kuplahallin korjaajaa ei löydy Suomesta, vaan korjaaja tulee hallivalmistajan puolesta Euroopasta.

Raisiossa sattui Tuomalan mukaan vastaava tilanne eilen torstaina.