Floridan Anton Lundell nousi esiin jääkiekon NHL:ssä, kun Florida Panthers taipui Minnesota Wildille maalein 4–6.
Aleksander Barkovin jalkavamman takia ykkösketjuun jo edellisessä ottelussa nostettu Lundell tehtaili maalin ja alusti lisäksi ketjukaverinsa Eetu Luostarisen osuman.
Lundell totesi jo ottelun alla, että Barkovin puuttuminen on kaikille muille mahdollisuus nousta esiin.
– Yritän tehdä itse parhaani ketjumme kanssa, Lundell totesi ennen ottelua.
Lundell toteutti omaa kehotustaan ja otti paikkansa ykkösketjun sentterinä. Hän paikkasi Barkovia mainiosti pisteiden lisäksi myös aloitusympyrässä, jossa hän kahmi voittoja hurjalla 90 prosentin varmuudella.
Kolmannen erän 3–5-kavennus oli Lundellille kauden kolmas osuma. Hän on syöttänyt kauden aikana 13 maalia.
– Tuntuu hyvältä. Välillä on vaikeaa. En pystynyt pitkään aikaan viimeistelemään mistään paikasta, Lundell myönsi.
– Nyt meni sisään ja tuntuu vielä paremmalta. Tiedän potentiaalini, mutta minun on yritettävä löytää tapoja saada se esiin.
22-vuotias Lundell pelasi toissa kaudella huiman debyyttikauden, kun pisteitä kertyi 65 ottelussa 18+26=44. Viime kaudella Lundell tehtaili 33 pistettä ja nyt hän on samanlaisessa tahdissa.
Wild karkasi toisessa erässä
Wild karkasi Panthersilta toisessa erässä heti Aaron Ekbladin 1–1-tasoituksen jälkeen. Wild tehtaili seitsemään minuuttiin kolme maalia, eikä Florida pystynyt kuromaan eroa umpeen ottelun aikana.
Erityisesti alivoima tuotti haasteita, sillä Wild iski peräti viisi ylivoimaosumaa.
Laihaa lohtua Panthersille toivat Luostarisen, Lundellin ja Gustav Forslingin kavennukset. Illan tehokkaimpana loisti kuitenkin Wildin Kirill Kaprizov tehoilla 2+1.
Aho ratkaisuroolissa
Suomalaistähti Sebastian Aho saalisti puolestaan pisteet 1+1, kun Carolina Hurricanes kukisti Detroit Red Wingsin 4–2.
Aho nousi esiin päätöserässä syöttämällä Andrei Svetšnikovin voittomaaliksi jääneen 3–2-osuman. Hän myös laukoi ottelun loppulukemat tyhjään maaliin.
Aho on tehnyt tällä kaudella 41 ottelussa pisteet 16+34=50.
NHL-kierroksen tulokset:
Carolina – Detroit 4–2
CAR: Sebastian Aho 1+1, Antti Raanta 10/12 torjuntaa.
Columbus – New Jersey 1–4
Florida – Minnesota 4–6
FLA: Anton Lundell 1+1, Eetu Luostarinen 1+0.
Chicago – NY Islanders ja. 4–3 ja.