Sotilasliitto Nato aloittaa ensi viikolla suurimman sotaharjoituksen vuosikymmeniin. Steadfast Defender 2024 -harjoitusta on suunniteltu vuosia ja se kestää toukokuuhun saakka.
Seuraavassa on keskeisimmät tiedot pian alkavasta sotaharjoituksesta.
Sotaharjoitukseen osallistuu talven ja kevään aikana yhteensä yli 90 000 sotilasta. Steadfast Defender -harjoitus koostuu useista eri osaharjoituksista, joita järjestetään muun muassa Saksassa, Puolassa, Romaniassa ja Baltian maissa.
Suomi osallistuu sotaharjoitusten sarjaan pitkin kevättä tuoreena Nato-maana. Puolustusvoimien viestinnästä kerrotaan, että suomalaisia sotilaita ei ole harjoituksessa mukana vielä ensi viikolla.
Skenaariossa hyökkääjänä Venäjä
Nato tahtoo harjoituksessa painottaa Euroopan puolustuksen vahvistamista. Tämä näkyy eritoten siinä, että joukkoja siirretään Pohjois-Amerikasta Eurooppaan.
Ruotsalaisen yleisradioyhtiö SVT:n mukaan harjoitusten skenaarioissa Venäjä hyökkää Suomeen ja Nato aktivoi kollektiivista puolustusta koskevan viidennen artiklan.
SVT:n mukaan tämän skenaarion mukaisessa harjoituksessa tuhansia amerikkalaisia sotilaita siirtyy Norjasta Ruotsin kautta Suomeen. Muun muassa tätä yksityiskohtaa Suomen puolustusvoimat ei vielä kommentoi.
Suomalaiset mukaan Norjassa
Suomalaiset sotilaat ovat Steadfast Defender 2024 -harjoituskokonaisuudessa ensimmäisen kerran isommin mukana juuri Norjassa, jossa pidetään maaliskuun alussa kahden viikon mittainen Nordic Response 2024 -harjoitus.
Norjan sotaharjoitukseen osallistuu 20 000 sotilasta maa-, meri- ja ilmavoimista. Sotilaat tulevat 14:stä eri maasta.
Nordic Response -sotaharjoituksessa on mukana yli 110 hävittäjää, helikopteria tai muuta ilma-alusta. Merta kyntää yli 50 fregattia, sukellusvenettä tai muuta alusta.
Norjan harjoituksessa Pohjoismaiden ulkopuoliset sotilaat saavat tuntumaa talvisiin olosuhteisiin. Harjoituksessa samalla hitsataan yhteen Norjan, Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä.
Norjassa pidettävä harjoitus on jatkoa brittien johtamalle Joint Warrior -merisotaharjoitukselle, joka pidetään edellisellä viikolla. Britannian lisäksi siihen osallistuvat Skotlannin ja Norjan merivoimat.