Joensuun uuden vesitornin rakennustyöt Niinivaaralla ovat kärsineet talven vaikeista olosuhteista. Kovat pakkaset, voimakkaat tuulet ja lumi ovat hidastaneet työtä, esimerkiksi lumenpoistoon on jouduttu käyttämään runsaasti aikaa.
Tällä hetkellä työmaa on neljä viikkoa aikataulusta myöhässä.
– Kovat pakkaset alkoivat keskimääräistä aikaisemmin ja ne ovat rajoittaneet rakentajien työskentelyä ja työvälineiden käyttöä. Kireällä pakkasella ei saada olosuhteita lämmittämälläkään suotuisaksi esimerkiksi kohteessa vaadituille betonirakenteille, toteaa Joensuun Vedeltä vesihuoltoinsinööri Anne Savolainen tiedotteessa.
Pakkanen on esimerkiksi rajoittanut torninosturin käyttöä. Torninosturilla on -20 asteen pakkasraja.
Rakennustyöt ovat edenneet vesisäiliön rakentamisvaiheeseen. Parhaillaan tehdään muun muassa vesisäiliön väliseinän muotti- ja raudoitustöitä.
Niinivaaran uudella vesitornilla on tärkeä tehtävä vedenpaineen vaihtelujen tasauksessa ja veden varmuusvarastona. 30 metriä korkea torni takaa puhtaan veden yli 65 000 ihmiselle Joensuun kantakaupungin, Hammaslahden ja Kiihtelysvaaran alueilla.