Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Toni Koskela törmäsi Kyproksella politiikkaan ja laahaavaan palkanmaksuun – ”Kolmessa kuukaudessa kirjan verran tapahtumia”

Jalkapallovalmentaja Toni Koskela tiesi tarttuvansa tuuliseen pestiin, kun hän lähti Kyprokselle. Hänen valmennusurakkansa kesti kolme kuukautta.

Toni Koskelan haastattelu Töölön jalkastadionilla
Toni Koskela toteutti tavoitteensa päästä ulkomaille valmentamaan. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Kun Toni Koskela, 40, tarttui Kyproksen pääsarjaseura AEL Limassolin päävalmentajatarjoukseen, hän tiesi, että pesti voi olla myös lyhytaikainen. Koskelan tapauksessa sopimus kesti kolmisen kuukautta.

AEL Limassol kertoi tänään nettisivuillaan, että koko valmennustiimi on saanut lähteä. Seuran mukaan sopimukset purettiin yhteisymmärryksessä.

– Näissä maissa on paljon politiikkaa ja voittaminen on korostetusti ainoa, millä on merkitystä, Koskela viestitti Kyprokselta.

– Loppujen lopuksi emme voittaneet tarpeeksi seuran odotuksiin nähden – olivat odotukset sitten miten realistisia tahansa seuran nykytilanteeseen nähden.

Koskela kertoi, että moni seura vaihtaa valmentajaa useammin kuin kerran kaudessa. Hän kuitenkin näki, että hänellä on tehtävässään enemmän voitettavaa kuin hävittävää.

– Kaiken mennessä hyvin, se olisi ollut kova merkintä cv:hen äärimmäisen haastavissa olosuhteissa. Toisaalta asioiden mennessä ”normaalisti”, jokainen tietää edelleen ympäristön vaikeuden. Tähänkin kolmeen kuukauteen mahtui kirjan verran tapahtumia ja kokemuksia, hyvässä ja pahassa.

Palkanmaksu laahasi

AEL Limassol on Kyproksen liigan kuusinkertainen mestari, mutta viime vuosina menestystä ei ole tullut. Viimeisin mestaruus on kaudelta 2011–12 ja viime vuonna joukkue sijoittui yhdeksänneksi. Kun Koskela otti joukkueen huomaansa, oli se sarjataulukossa kymmenentenä. Suomalaisvalmentajan alaisuudessa joukkue nosti sijoitustaan pykälällä.

Koskelan mielestä joukkue suoriutui odotetulla tasolla, kun huomioi sen, mitä kentällä ja ennen kaikkea kentän ulkopuolella tapahtui.

– Voitimme alempana olevat, mutta emme pystyneet venymään top 6 -joukkueita vastaan.

Koskelan mukaan hän toimi seurassa valmennustiiminsä Teemu Tainion, Mikko Lignellin ja Marco Spanon kanssa aikana, jolloin suurimmat vaikeudet alkoivat paljastua.

– Valmentaja joutuu miettimään prosessiaan aika lailla eri tavalla, kun joukkueessa on pelaajia (ja valmentajia), joiden palkanmaksu laahaa niinkin pahasti perässä kuin täällä on tapahtunut, hän viestitti.

Toni Koskela kuvassa.
Toni Koskela siirtyi AEL Limassoliin HJK:sta. HJK-pesti päättyi viime heinäkuussa potkuihin. Kuva: Tomi Hänninen

Parempi valmentaja tänään

Koskela valmensi ennen Limassolia HJK:ta toukokuusta 2019 lähtien. Seura voitti hänen johdollaan mestaruudet vuosina 2020–22 ja eteni eurokentillä lohkovaiheisiin Konferenssiliigassa vuonna 2021 ja Eurooppa-liigassa vuonna 2022. HJK vapautti Koskelan tehtävästään heinäkuussa.

Koskelalla on ollut selkeä tavoite päästä valmentamaan ulkomaille, mutta nyt kun tämä pesti päättyi, ei hänellä ole tällä hetkellä sen suurempia suunnitelmia.

– Seuraavat pari viikkoa nautitaan varmasti lämpimästä talvesta ja katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan. Uskon, että näistäkin kokemuksista on hyötyä tulevaisuudessa. Olen varmasti tänään parempi valmentaja kuin lokakuussa täällä aloittaessani.