Paluu kaukaloon viime viikolla 21 ottelun sairausloman jälkeen piti olla Kaapo Kakolle uusi alku. Syyskausi Broadwaylla oli ollut painajaismainen, sillä lupaavan viime kauden jälkeen turkulaisen peli ei löytänyt uomiaan eikä tuloskuntokaan ollut kohdallaan.
Kauden 20 ensimmäistä ottelua käsittivät vain kaksi maalia ja kolme pistettä.
Ehkä nyt kuona korvienvälistä oli saatu puhdistettua ja kausi alkaisi ikään kuin alusta.
Alku olikin lupauksia herättävä. Kakon huomasi kaukalossa ja paluun jälkeen verkkokin heilui heti toisessa ottelussa.
Paluu lähtöruutuun tapahtui kuitenkin aikaisin maanantaiaamuna Anaheimissa. Päävalmentaja Peter Laviolette päätti heittää ketjut tehosekoittimeen toisessa erässä sen jälkeen, kun sinipaidat olivat jääneet 0–2-tappiolle yhtä sarjan heikointa yhdistelmää vastaan.
Kakolle tämä tiesi kovaa kohtaloa.
Avauserän seitsemän vaihdon jälkeen ykkösketjussa aloittanut Kakko pääsi ensimmäistä kertaa jäälle toisessa erässä noin 12 minuutin kohdalla ja osana nelosketjua. Kyyti oli kylmää, sillä kakkoserässä vaihtoja tuli kaksi ja kolmoserässä kolme.
Päävalmentaja Laviolette yritti ottelun jälkeen olla synnyttämättä draamaa suomalaisen ympärille toteamalla peluutuksen nyt vain menneen näin. Penkityksestä ei kuulemma ollut kyse, vaan uuden rytmin löytämisestä ketjurallin avulla.
Ja löytyihän se: Rangers vei ottelun lukemin 5–2.
Mahdollisuuksia on tarjottu
Kakon kohdalla kyse ei enää ollut silti mistä tahansa ratkaisusta. Viimeisimmän melko suoraan turkulaiselle osoitetun viestin jälkeen tunnelmat lienevät kireät molemmin puolin. On sanomattakin selvää, ettei kahdeksan minuutin peliaika ole sitä, mitä neljän vuoden takainen kakkosvaraus haluaa.
Samaan hengenvetoon pitää silti muistaa, että mahdollisuuksia on tarjottu Kakolle riittämiin. Laviolette lupasi kauden alla pumpata Kakon ja seuran muidenkin nuorten renkaita kärkiketjun vastuulla ja ylivoimapelillä. Niin on todella tapahtunut.
Kakko on pelannut ykkösketjussa 162 minuuttia ja ylivoimallakin yli puoli tuntia.
Kemiaa ei vain kerta kaikkiaan tunnu Mika Zibanejadin ja Chris Kreiderin kanssa olevan. Eikä se ole kenenkään syy.
Joskus yhteispeli syntyy kuin itsestään, joskus se ei synny, vaikka sitä kuinka pakottaisi.
Kolmikko on saanut 162 minuutissa aikaiseksi neljä osumaa, 1,79 pelaamaansa tuntia kohden. Kun ruotsalais-amerikkalainen duo on pelannut Blake Wheelerin kanssa, lukema on 3,68.
Vincent Trocheck, Artemi Panrin ja Alexis Lafreniere ovat tehneet 3,2 osumaa tuntia kohden.
Jos kyse olisi vain 0–0-jääkiekon pelaamisesta, ongelmaa ei olisi. Rangersin ykkösketjussa ei kuitenkaan voi pelata vain nollille. Kakon ja ketjun kehittyneet tilastot ovat komeasti voittoseinällä ja kolmikkoa vastaan luotu maaliodottama on pienempää kuin muilla joukkueen ketjuilla, mutta se ei riitä.
Raakaa realismia on, että pallo on nyt Kakon kenttäpuoliskolla.
Lopun alku?
Valmennus on antanut mahdollisuuksia ja lähettänyt ajoittain voimakastakin sanatonta viestiä, joten Kaapo Kakon olisi löydettävä itsestään tuloskunto. Paine kasvaa, koska Rangers tavoittelee tosissaan mestaruutta eikä Kakko meinaa löytää paikkaansa joukkueessa.
Rangers on varmasti yksi niistä joukkueista, jotka pyrkivät vielä vahvistamaan rivejään ennen maaliskuun 8. päivän siirtotakarajaa. Sopimuksensa viimeistä vuotta pelaava Kakko saattaa hyvinkin toimia pelinappulana, mikäli tämä ei nopealla tahdilla saa hanoja auki. 25 ottelua ja neljä (3+1) tehopistettä on saldo, johon kumpikaan osapuoli ei ole tyytyväinen.
Ajatusta oli mahdotonta päästä karkuun, kun Laviolette siirsi Kakon maanantaiaamuna sivuun rotaatiosta. Ratkaisu saattoi olla lopun alkua Kakolle Isossa Omenassa.
Tulevaa kesääkään ei tule unohtaa. Kaapo Kakon pitäisi silloin rajoitettuna vapaana agenttina neuvotella itselleen seuraava NHL-sopimus. Viime kausi antoi lupauksen, mutta kokonaisuutena Kakon ura ei ole kulkenut odotettuun suuntaan.
Kahden ja puolen edellisvuoden saldo on vain 0,4 pistettä per ottelu.
Kuuntele myös: