Nopeasti lauhtunut keli on sulattanut lumia tehokkaasti ja tehnyt teiden pinnoista erittäin liukkaita.
Vastaava sää tarkoittaa yleensä ruuhka-aikaa tapaturma-asemilla.
Helsingin, Lahden, Kuopion, Jyväskylän ja Oulun kaupunkien ylläpitämän Liukastumisvaroitus-palvelun mukaan liukastumisonnettomuuksia tapahtuu vuosittain kymmeniä tuhansia. Liikenne- ja viestintäministeriön tutkimuksen mukaan ne aiheuttavat noin 2,35 miljardia euroa kustannuksia vuodessa.
Kokosimme eri tapaturma-asemien ja sairaaloiden päivystysten tilanteet yhteen.
Helsingissä 35 potilasta
Helsingissä Meilahden Siltasairaalan yhteispäivystyksessä on tähän asti selvitty normaalilla sairaalamiehityksellä. Viideltä iltapäivällä trauma- ja pientraumapotilaita oli hoidossa 35. Heistä kaikki eivät ole päivystyksessä liukkauden vuoksi.
Apulaisylilääkäri Pasi Randenin mukaan päivystystä ovat kuormittaneet tavanomaiset tapaukset. Näitä ovat sormien, olkapään, ranteen ja kyynärpään murtumat. Päivystyksessä on ollut jonkin verran myös aivotärähdyksiä.
– Melko rauhallista on ollut. Kun katsoo ulos ikkunasta, voisi kuvitella päinvastoin, Randen sanoo.
Näkyvyys jäisillä kaduilla on vielä hyvä. Jos päälle sataa lunta, kaatumiset lisääntyvät, Randen uskoo.
Siltasairaalassa seurataan sääkarttoja tarkasti. Työntekijöitä voidaan siirtää muualta päivystykseen, jos tilanne vaatii.
Randenin mukaan ei-kiireellisissä tapauksissa Siltasairaalan päivystyksessä voi joutua odottamaan noin puolitoista tuntia. Akuutit tapaukset hoidetaan heti.
Ensiarvio tehdään nopeasti, mutta esimerkiksi röntgenkuvissa voi kestää pidempään, koska kuvattavia on paljon.
Randen kuvaa liukastumisia kansantaudiksi.
– Liukastumistapaturma voi johtaa kipuun, lääkekuuriin ja sairauslomaan. Liukastumiset olisi saatava vähenemään myös niiden kustannusten vuoksi.
Lauhtunut sää on synnyttänyt kaupungille isoja lammikoita. Keskiviikon ja torstain väliselle yölle odotetaan pakkasta, jolloin liukkaat kelit pahenevat.
Kokkolassa päivän teema on liukas keli
Kokkolan päivystyksessä potilasmäärä on lisääntynyt merkittävästi maanantaina ja tiistaina. Yhteispäivystyksen ylilääkäri Tomas Björkin mukaan päivystykseen on hakeutunut kymmeniä potilaita, joilla on sääri-, nilkka- tai rannemurtumia.
Muutos on merkittävä normaaliin talvipäivään verrattuna.
– Päivän teema on tämä liukas keli.
Björk uskoo, että tilanne jatkuu myös huomenna haastavana.
– Toivon, että ihmiset ovat hyvin varovaisia ja käyttävät nastakenkiä, jos suinkaan mahdollista. Jos pyöräilet, niin kypärät kehiin, Björk toteaa.
Vaasan keskussairaalan päivystyksessä päivä on ollut rauhallinen ja päivystys ei ole ruuhkautunut. Päivystyksen ylihoitaja Saija Seppelin odottaa potilaiden määrän kuitenkin kasvavan huomenna.
Turussa rannemurtumia ja päänkolautuksia
Turun yliopistollisen keskussairaalan päivystyksen ylilääkäri Juha Peltonen kertoo, että myös Turussa liukkaus näkyy päivystyksessä.
Aamun jälkeen traumapotilaita on tullut viitisenkymmentä. Määrä on jonkin verran normaalia talvipäivää enemmän.
– Rannemurtumia ja päätä on kolautettu kaatuessa. Kyllä se liukas keli näkyy, Peltonen toteaa.
Hän suosittelee välttämään ulkona liikkumista, jos se vain on mahdollista.
– Nastakengät tai liukuesteet kenkiin ovat myös hyvä apu.
Juttua muokattu 25.1.2024 klo 11.47: lisätty LVM:n tuore tieto liukastumiskustannuksista, 2,35 miljardia euroa. Aiempi tieto, 420 miljoonaa euroa, oli vuodelta 2006.