Alkuviikosta havaitun vesivahingon selvittely on jatkunut keskiviikkona Jyväskylän yliopiston Liikunnan rakennuksessa.
Liikuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Sarianna Sipilä harmittelee tilannetta.
– Minun tietojeni mukaan ensimmäiset havainnot katosta tulevasta vedestä tehtiin maanantaina, kertoo Sipilä.
Vesivahinko tapahtui rakennuksen kolmannen kerroksen käytävällä, jossa on henkilökunnan työhuoneita.
Käytävällä on edelleen ämpäreitä ja roskapönttöjä, ja niitä tyhjennetään, kun astiat täyttyvät.
– Kiinteistönomistaja on tietoinen tilanteesta. Myös huoltotoimet on käynnistetty asian hoitamiseksi, sanoo Sipilä.
Liikunnan rakennuksen omistaa Suomen Yliopistokiinteistöt. Toimitusjohtaja Sanna Sianoja kertoi Ylelle tiistai-iltana, että vesivahinko on normaalina kiinteistön ylläpitoasiana hallussa.
Hänen mukaan tarkoitus on selvittää katon vuotokohta.
– Vesivuodon syynä on katolle kinostunut lumi, joka on sulanut ja päässyt poikkeuksellisella tavalla valumaan katosta sisään, sanoo Sianoja.
Liikunnan rakennuksessa kärsittiin sisäilmaongelmista runsaat kymmenen vuotta sitten. Sinne tehtiin noin 13 miljoonaa euroa maksanut remontti, joka valmistui vuonna 2012. Suurin työ oli vanhan ilmanvaihdon uusiminen.
Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Liikunnan rakennus on valmistunut vuonna 1971.
Emme tavoittaneet Suomen Yliopistokiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Sanna Sianojaa keskiviikkona iltapäivällä kertomaan korjauksen aikataulusta.