Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Seksitaudin voi nyt saada selville entistä tarkemmalla etätestillä

Klamydian ja tippurin on voinut osassa Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntia testata kotona jo vuosien ajan. Pirkanmaalla näytteitä tutkitaan satoja joka kuukausi.

Klamydiatesti. Turun yliopistollisen keskussairaalan sukupuolitautien poliklinikka.
Klamydian tai tippurin testaaminen ei vaadi laboratoriokäyntiä esimerkiksi Tampereella tai Jyväskylässä. Testi voidaan tehdä virtsan lisäksi myös emättimestä. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Klamydian ja tippurin kotitestaukseen emättimestä on saatavilla aiempaa tarkempi etätesti. Uusi testipaketti on otettu tammikuussa käyttöön sekä Keski-Suomen että Pirkanmaan hyvinvointialueilla, kertoo laboratorioyritys Fimlab.

Uuden emätinnäytteen lisäksi tarjolla on yhä virtsasta otettava näyte.

Laboratorioyritys Fimlabin etätestauspalvelu on suunnattu ihmisille, jotka saattavat tietämättään kantaa klamydia- tai tippuritartuntaa. Seksitaudit ovat usein oireettomia, ja esimerkiksi tippuritapauksia todettiin Suomessa toissa vuonna ennätysmäärä.

Pirkanmaalla etätestausta on tarjottu Tampereen ja Oriveden asukkaille ja niiden alueella lukiossa, ammattioppilaitoksessa tai aikuiskoulutuksessa opiskeleville jo vuodesta 2017. Keski-Suomessa Jyväskylässä, Uuraisilla ja Hankasalmella asuville ja opiskelijoille etätestimahdollisuus on ollut olemassa kolmen vuoden ajan.

Pirkanmaalla Fimlab tutkii 300–400 näytettä kuukaudessa, Keski-Suomessa vain joitakin kymmeniä.

Näin tilaat etätestin

Pirkanmaalla etätestin voi tilata laboratorion verkkosivuilla vahvan tunnistautumisen jälkeen. Keski-Suomessa palvelu vaatii Omaolo.fi-sivustolla oirearvion tekemistä.

Kotona otettu näyte toimitetaan Fimlabiin, joka ilmoittaa tuloksen joko tekstiviestinä tai sovelluksen kautta. Tulos kirjautuu myös hyvinvointialueen potilasjärjestelmään ja Omakantaan.

Testin voi tehdä, kun suojaamattomasta seksistä on näytteenottohetkellä kulunut viisi vuorokautta.