Alavuden kaupungille on valittu uusi talousjohtaja. Virassa aloittaa Antti-Jussi Vahteala kaupunginhallituksen yksimielisellä päätöksellä. Valinta mukailee myös valintaryhmän esitystä.
Vahteala siirtyy Alavudelle Sievin kunnan vs. hallintojohtajan paikalta. Vahteala aloittaa tehtävässään toukokuun alussa.
– Ennestään tiesin Alavudesta lähinnä kuntakoon ja isoimmat yritykset. Hakuprosessin aikana olen tutustunut lisää Alavuteen ja se on vaan lisännyt mielenkiintoa, Vahteala kertoo tiedotteessa.
Talousjohtaja muun muassa johtaa konsernin talouspalveluita ja on kaupungin johtoryhmän jäsen.
Alavuden nykyinen talousjohtaja Tarja Tohni jää eläkkeelle syyskuussa ja jää lomille jo kesän alussa.
Virkaan jätettiin määräaikaan mennessä 11 hakemusta ja valintatyöryhmä haastatteli viisi hakijaa, joista kolme hakijaa lähetettiin henkilöarviointiin.