Mistä puhutaan?
Jääkiekon NHL:n viikon puheenaihe oli New York Islandersin päätös vaihtaa päävalmentajansa alkuviikosta.
Lane Lambert ehti toimia seurassa viiden ja puolen vuoden ajan. Ensin neljä vuotta apuvalmentajana ja sitten puolitoista vuotta päävalmentajana ennen kuin seurapomo, kaiken kokenut 81-vuotias Lou Lamoriello päätti korvata Lambertin entisellä huippumaalivahti Patrick Roylla.
Roy aloitti valmentajauransa Colorado Avalanchessa kaudella 2013–2014 ja voittikin heti vuoden valmentaja -tittelin. Parin vuoden päästä tämä lähti Denveristä kuitenkin myrskyisissä tunnelmissa.
Viime vuodet tämä on valmentanut omistamaansa seuraa Quebecin junioriliigassa voittaen sekä Quebecin mestaruuden että Memorial Cupin, joka kokoaa yhteen kolmen junioriliigan mestarit sekä isäntäkaupungin joukkueen.
Ylen asiantuntija Ismo Lehkonen ei yllättynyt tehdystä ratkaisusta.
– Itäisessä konferenssissa juoksu on aivan älytön. Siinä ei voi jäädä takamatkalle, ja Islandersilla oli edelliset kymmenen ottelua voittoprosentti alle 50. Heidän pelissään ei näkynyt kaivattua rytminmuutosta ja sitä seurajohto luultavasti halusi, Lehkonen arvioi.
Entinen huippumaalivahti Roy tuo valmennusosaamisen lisäksi saarelle varmasti tunteenpaloa, intohimoa, väriä ja tarinoita. Roy on äärimmäisen intohimoinen jääkiekkopersoona, jolle ylilyönnitkään eivät ole tavattomia.
Islanders saa uudelta valmentajaltaan varmasti sähköšokin. Ilmassa on myös kysymysmerkkejä, mutta Lehkonen uskoo tehtyyn ratkaisuun.
– Hän pitää jätkät varpaillaan siellä, no mercy. Varmaa on myös, että hän pitää vastustajatkin varpaillaan. Sieltä voi tulla mitä tahansa. Heittäisin Coloradon vuodet jo roskiin, sillä uskon hänen päivittäneen itseään valmentajana.
– Kun nyt katsoi ensimmäisiä pelejä, siellä oli puolustuspelaamisessa tapahtunut selkeä tasonnosto. Toisessa pelissä hyökkäyssuuntaankin peli näytti jo paljon paremmalta. Islanders on kaksi pistettä perässä viimeistä pudotuspelipaikkaa, Lehkonen sanoo.
Kuka yllätti?
Puolustajien kiekonhallintatilasto yllätti. Jääkiekkoanalyytikko ja tilastomies Mike Kelly pudotti viikolla mielenkiintoisen tilaston liittyen puolustajien kiekonhallintaan hyökkäysalueella.
Kellyn johtaman tilastosivusto Sportlogiq'in mukaan seitsemän puolustajaa oli pitänyt kiekkoa hyökkäysalueella 30–40 minuutin haarukassa. Vancouverin Quinn Hughesin lukema sen sijaan huiteli käsittämättömästi peräti 54 minuutissa.
Nämä luvut siis ennen tiistaiaamun otteluita.
Tilasto kertoo äärimmäisen mielenkiintoista tarinaa huipputason puolustajien merkityksestä hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa.
– Joku Hughes on hyökkäysalueella aivan pelipaikaton kaveri. Sama koskee Cale Makaria ja Adam Foxia. Nämä kolme ovat omassa sarjassaan. Entistä enemmän mennään siihen, että näillä huippuyksilöillä on valtava rooli, Lehkonen toteaa.
Lehkosen mainitsema kolmikko kera muutaman muun laatupelaajan, ovat viemässä puolustajan pelaamista uuden ajan jääkiekossa uudelle tasolle. Asettamassa standardia ja pelillistä suuntaa myös tuleville sukupolville.
– Tähän laji on menossa. Varsinkin hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa pelipaikattomampaan suuntaan. Suorahyökkäyksissä et nykyään pärjää, jos siellä ei ole puolustaja tukemassa. Jos siellä on sentteri pohjilla, pitää olla keskustassa käynnistämässä suoria hyökkäyksiä. Hyökkäyspäässä ajaa etu- tai takatolpalle, että taustalle syntyy tilaa. Tätä tämä jääkiekko on ja siihen se on menossa.
– Toivon kovasti, että Suomessa pystyttäisiin tuottamaan tämän kaltaisia puolustajia. Ettei hyökkäysalueella pelattaisi kuin Stiga-lätkässä, ettei vain tule omiin vastahyökkäystä.
Kuka floppasi?
Vielä tovi sitten New Yorkissa vaikutti kaikki olevan hyvin ja joukkue valmis todella työntämään keväällä jopa mestaruudesta. Suksi on kuitenkin alkanut lipsua ja kymmenestä edellisestä ottelusta Rangers on voittanut ainoastaan kolme.
Samaan aikaan kokoonpanon laajuuden suhteen on alkanut herätä suuria kysymysmerkkejä.
Ykkösketjuun ei Mika Zibanejadin ja Chris Kreiderin vierelle ole löydetty kolmatta pyörää. Kaksikko on tehnyt kymmeneen otteluun yhteensä kolme osumaa.
Kakkosketjun Artemi Panarin ja Vincent Trocheck ovat kantaneet ryhmää viime viikot käytännössä kahdestaan yhdessä tähtipuolustaja Adam Foxin kanssa. Kolmosketjusta puuttuu pitkään sivussa ollut tšekkipelaaja Filip Chytil, jonka paluuaikataulusta ei tunnu kenellekään olevan tietoa.
Yhtäkkiä Rangersin kokoonpano ei vaikutakaan niin laajalta. Myös peliään etsivä Kaapo Kakko on osa ongelmaa.
– Tuolla ei olla löydetty ehjiä ketjuja, jos laskuista jätetään kakkosketju (Alexis Lafrienere-Trocheck-Panarin). Ehjiä kolmikoita ei juurikaan ole. Homma on sakannut viime aikoina tämän kautta ja se näkyy voittoseinällä. Päävalmentaja Peter Laviolette joutuu nyt kääntelemään ja vääntelemään, että kuka pelaisi kenenkin kanssa, Lehkonen sanoo.
Vielä menneellä kaudella Rangersilla oli kolmosena niin sanottu ”Kid Line”, jossa pelasivat Chytil, Kakko sekä Lafreniere. Nyt ehjää kolmostakaan ei tahdo löytyä.
– Katsot jotain Blake Wheeleriä siellä, niin aika verkkaista on. Tuota junnuketjua oli viime keväänä kiva katsella. Siitä me ei varmasti mihinkään päästä, että jotakin pelaajakauppoja Rangersin on tehtävä. Puolustus- ja maalivahtiosasto ovat erinomaisessa lyönnissä, mutta yläkerrasta puuttuu tasapaino ja harmonia.
Viikon maali
Viikon maaliksi, vai pitäisikö sanoa esitöiksi, valitsemme Arizonan Clayton Kellerin ensimmäisen osuman viikonlopun Nashville Predators -ottelussa.
Maali kertoo paljon siitä, millaisella nopeudella ratkaisuja pitää uuden ajan NHL:ssä tehdä. Sean Durzin kääntösyöttö kulmasta on häikäisevä suoritus, mutta vielä nopeammin ja hienommin operoi Dylan Guenther.
Kellerillä on lopulta helppo työ. Fantastinen alustus.
Mitä seuraavaksi?
Kuka vielä muistaa, miten Ottawa Senatorsia nostettiin kauden alla jopa pudotuspeliehdokkaaksi? Oli nuorekasta ilmettä ja pitkän ajan näkymää.
Nyt todellisuus on sitä, että Senators on Columbus Blue Jacketsin jälkeen itäisen konferenssin toiseksi heikoin joukkue ja koko NHL:n viidenneksi heikoin joukkue. Pudotuspeleihin matkaa on kuusitoista pistettä. Käytännössä kausi on siis ohi tammikuussa.
Ottawan kohdalla ei kysytä enää tämän kauden osalta ”mitä seuraavaksi”, vaan isommassa kuvassa. Mitä pitäisi tehdä, jotta krooninen alisuorittaminen loppuisi?
– Tuo on niin mysteerijoukkue ja niin hämärää toimintaa, etten voi ymmärtää. En usko, että pelaajat siellä myöskään ymmärtävät, että miten tämä kaikki on mahdollista. Katse kääntyy nuoriso-osastoon. En minä voi sanoa, etteikö jollakin Claude Giroux’lla olisi ollut sydän mukana tuolla. Pitäisikö nyt näitä kauppahommia ja muutoksia alkaa miettä sinne nuoriso-osastolle, Lehkonen jyrähtää.
