Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ensiasunnon ostajille tarkoitettujen ASP-lainojen katot nousevat huhtikuussa

Enimmäismäärä nousee 15 000–25 000 eurolla paikkakunnasta riippuen.

Kiinteistönvälittäjä esittelee myynnissä olevaa kerrostaloasuntoa.
Ensiasunnon hankintaan tarkoitettujen ASP-lainojen enimmäismääriä korotetaan. Kiinteistönvälittäjä esittelee myynnissä olevaa kerrostaloasuntoa Espoossa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Ensiasunnon ostajille tarkoitettujen ASP-korkotukilainojen enimmäismääriä korotetaan huhtikuun alusta alkaen, kerrotaan ympäristöministeriön tiedotteessa.

Eniten enimmäismäärä nousee Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa, joissa tällä hetkellä yli kolmannes ASP-lainalla ensiasunnon ostavista nostaa enimmäismäärän lainaa. Näillä paikkakunnilla lainaa on jatkossa mahdollisuus saada 185 000 euroa, eli 25 000 euroa aiempaa enemmän.

Ostajan käytännössä saama lainamäärä määräytyy jatkossakin ostettavan asunnon ja säästöjen sekä toisaalta lainansaajan maksukyvyn ja taloudellisen tilanteen mukaan. Pienin korotus on puolestaan Espoon ja Vantaan naapurissa Helsingissä, jossa korotus on 15 000 euroa.

Toisaalta Helsingissä ASP-lainaa voi saada uudistuksenkin jälkeen eniten. Huhtikuusta alkaen ASP-lainan katto Helsingissä on 230 000 euroa. Muualla Suomessa enimmäismäärä nousee 20 000 eurolla. Tampereella ja Turussa katto nousee 160 000 euroon ja muualla Suomessa 140 000 euroon.

Näin ASP-lainat muuttuvat
Asunnon sijaintikuntaLainan enimmäismäärä nytLainan enimmäismäärä jatkossaKorotus, %
Helsinki215 000230 0007
Espoo, Kauniainen, Vantaa160 000185 00015,6
Tampere, Turku140 000160 00014
Muu Suomi120 000140 00016,7

Tarkoituksena helpottaa asunnon hankkimista

Asuntosäästöpalkkiojärjestelmän on tarkoitus kannustaa säästämiseen ja helpottaa ensimmäisen asunnon ostoa.

Petteri Orpon (kok.) hallitus linjasi ASP-enimmäismäärien korottamisesta budjettiriihessä osana asuntorakentamista vauhdittavia toimia syyskuussa. Tarkoituksena on, että mahdollisuus saada aiempaa suurempi laina kannustaa osaa ensiasunnon ostajista hankkimaan tarpeitaan vastaavan asunnon ASP-korkotukilainan avulla.

– Suurin osa nuorista aikuisista haaveilee omistusasunnosta, mutta ensiasunnon ostaminen on viime vuosina lykkääntynyt. ASP-lainojen enimmäismääriä nostamalla tavoittelemme sitä, että ensiasunnon ostaminen ASP-lainalla olisi hieman helpompaa, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) tiedotteessa.

Suurin osa ASP-lainan ottajista ei kuitenkaan nosta maksimimäärää. Maksimilainan nosti vuosina 2022–2023 vain noin kolmannes kaikista ASP-lainan ottaneista.

Hallitus myös poisti vuodenvaihteessa ensiasunnon ostajien vapautuksen varainsiirtoveron maksamisesta. Tämän kannustamana moni hankki ensiasuntonsa ripeästi ennen veroedun poistamista.