MOSKOVA Tiistai-iltana pitkä jono ihmisiä odotti kärsivällisesti lumisateessa pääsyä veteraanipoliitikko Boris Nadeždinin kampanjapäämajaan.
Toimistossa kerättiin allekirjoituksia Nadeždinin presidenttiehdokkuuden puolesta. 60-vuotias Nadeždin on arvostellut sotilaallista erikoisoperaatiota, joksi Ukrainaa vastaan käytävää hyökkäyssotaa Venäjällä virallisesti kutsutaan.
Venäjällä pidetään 15.–17. maaliskuuta presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Toista kierrosta tuskin tarvitaan, koska Venäjän poliittisessa järjestelmässä Vladimir Putinin jatkokausi on ennalta selvä.
Välillä järjestäjät huutelivat ihmisille neuvoja, mihin jonoon mennä. Lyhyempi jono oli pääkaupungin ja sitä ympäröivän Moskovan alueen asukkaille, pidempi jono muiden alueiden asukkaille.
Jonossa seisova moskovalainen Viktor sanoi, että Nadeždin on tällä hetkellä ainoa asiallinen ja ihmiskasvoinen ehdokas.
– Hänen näkemyksensä jakaa valtava määrä ihmisiä, joilla ei nyt ole Venäjällä minkäänlaista poliittista edustusta. Sellaisia ihmisiä on paljon.
Nimienkeruutilaisuus oli hänen mukaansa ensimmäinen mahdollisuus yksinkertaisesti kokoontua. Se oli kuin tuulenhenkäys.
– Meillä on mahdollisuus nähdä toisemme, ymmärtää, että emme ole yksin. Ja se on hyvin suuri psykologinen bonus, Viktor sanoi.
Vallanpitäjät ovat kovaotteisesti tukahduttaneet kaikki sodanvastaiset mielenilmaukset Venäjällä sen jälkeen kun maa aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022.
Nadeždinin allekirjoitusten keräys on antanut sotaa vastustaville venäläisille edes pienen mahdollisuuden ilmaista hiljaisen vastalauseensa maan nykymenolle.
Moni toimistoon jonottava sanoi, että Nadeždinin kritiikki sotaa kohtaan oli tärkeä syy tukea hänen ehdokkuuspyrkimyksiään.
Veteraanipoliitikko alkoi arvostella sotatoimia
Boris Nadeždin toimi kansanedustajana vuosina 1999–2003. Häntä ei pidetty jyrkkänä Putinin hallinnon vastustajana, mutta vuonna 2020 hän arvosteli perustuslain muutoksia, jotka antoivat Putinille mahdollisuuden päästä taas kahdelle uudelle virkakaudelle.
Nyt Nadeždin on profiloitunut sodan kriitikoksi.
– Putin teki kohtalokkaan virheen aloittaessaan erikoisoperaation. Yhtäkään ilmoitetuista tavoitteista ei ole toteutettu. Ja tuskin ne ovat toteutettavissa ilman valtavaa tappiota taloudelle ja korjaamatonta iskua Venäjän väestörakenteelle, Nadeždinin vaalimanifestissa lukee.
Nadeždin katsoo, että valtiollinen propaganda ajaa ihmisiä vihaan ja duuma säätää lakeja, joiden perusteella kuka tahansa voi joutua vankilaan.
Nadeždin on tavannut liikekannallepanossa sotaan lähetettyjen miesten vaimoja, jotka vaativat miehiään takaisin rintamalta.
Kuten Venäjällä yleensä, Nadeždinin tarkoitusperiä on epäilty. Venäjän politiikka on tunnetusti likaista. Jotkut ovat väittäneet, että kyseessä on Kremlin hanke, jolla haetaan uskottavuutta presidentinvaaleille.
Oli miten oli, monet sotaa ja Putinin hallintoa vastustavat venäläiset näkivät allekirjoitusten keruussa mahdollisuuden ilmaista vastalauseensa nykyhallinnolle.
Jonoja allekirjoituspaikoille on nähty eri puolilla Venäjää: Pietarissa, Jekaterinburgissa, Ufassa, Saratovissa ja Voronežissa.
Myös moni ulkomaille paennut oppositiohahmo on sanonut kannattavansa Nadeždinin hanketta.
Allekirjoituksia on kerätty myös maissa, joissa asuu sodan kiristämää ilmapiiriä ja osittaista liikekannallepanoa paenneita venäläisiä.
Ehdokkuuteen on vielä monta mutkaa
Nadeždin tarvitsee ainakin 100 000 kansalaisen allekirjoitukset presidenttiehdokkuutensa taakse.
Aikaa ei ole enää paljon: allekirjoitukset on annettava keskusvaalilautakunnan tarkastettavaksi viimeistään 31. tammikuuta.
Torstaiaamuna Nadeždinin kampanja kertoi, että allekirjoituksia oli jo koossa yli 150 000. Se ei kuitenkaan tarkoita, että työ olisi valmis. Oleellista on alueellinen jakauma, ja siksi kampanjalla olikin kiire saada kokoon riittävästi Moskovan ja Pietarin ulkopuolelta tulevien kansalaisten allekirjoituksia.
Allekirjoituksia pitää nimittäin kerätä kymmeniltä Venäjän eri alueilta, siltä kultakin alueelta lasketaan mukaan korkeintaan 2 500 allekirjoittajaa.
Samanmielisten näkeminen nosti tunnelmaa
Tiistai-iltana Moskovan kampanjatoimiston kapeilla käytävillä seisoi ihmisiä jonossa passiensa kanssa. Moskovan allekirjoituskiintiö oli jo täynnä, mutta moni moskovalainen halusi edelleen ilmaista tukensa.
Pääkaupunkia ympäröivältä Moskovan alueelta tullut Vadim kertoi kannattavansa Nadeždinin ohjelmaa. Hän halusi muutosta, ja siihen oli hänen mielestään jopa mahdollisuus. Hän myönsi, että Nadeždinin pääsy ehdokkaaksi oli epävarma.
– Vaikka se ei onnistuisikaan, tiedämme nyt, että meitä on monta, emme ole yksin, Vadim sanoi.
Allekirjoituksensa olivat tulleet antamaan myös nuoret moskovalaiset Zoja ja Vladimir.
– Olemme innostuneita siitä, että näin paljon ihmisiä on tullut tukemaan Boris Nadeždnia, Zoja sanoi.
– Tämä on varmaan paras jono, jossa olen eläessäni seisonut, Vladimir lisäsi.
Epävarmaa on, hyväksyvätkö vaaliviranomaiset Nadeždinin keräämiä allekirjoituksia. Keskiviikkona allekirjoittamaan jonottanut Irina epäili, että Nadeždinia ei päästetä vaaleihin.
– Mutta minä ja varmaan enemmistö ihmisistä täällä haluamme näyttää, että on ihmisiä, jotka eivät halua nykyhallintoa, Irina sanoi.
Myös Viktor piti todennäköisenä, että viranomaiset torjuvat allekirjoitukset epäkelpoina. Toisaalta hän arveli, että tilanne oli yllättänyt vallanpitäjät.
– Ajattelen, että he eivät odottaneet, että tulee tällainen yhteiskunnan mobilisaatio. En ole varma, tietävätkö he itsekään, mitä tehdä asialle.
Moskovalainen Marija oli toiminut vaalitarkkailijana ja sanoi tietävänsä, että vallanpitäjillä on monta keinoa pelata tuloksilla. Siitä huolimatta väkijoukon näkeminen päämajalla innosti häntä.
– Joskus on nimittäin hyvin raskasta, mutta täällä näen, että en ole yksin, Marija sanoi.
Hän naurahti, että poliitikon sukunimikin herätti toivoa, onhan sen kantasana nadežda eli toivo.
– Uskomme, että ei ole mitään ikuista. Tällaisellekin hallinnolle tulee joskus loppu, vaikka se esimerkiksi maksaisi minunkin henkeni. Olen siihen valmis. En halua enää pelätä. En ole koskaan pelännyt enkä aio pelätä.