Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Iivo Niskanen ja Johannes Hösflot Kläbo valitsivat eri linjan – Aino-Kaisa Saarinen ymmärtää suomalaistähden päätöksen

Hiihdon maailmancup jatkuu Sveitsissä Gomsissa. Suomen ykköstähti Iivo Niskanen ei ole mukana, mutta ohjelmassa on mielenkiintoinen erikoisuus sekaviesti.

Iivo Niskanen ja Johannes Hösflot Kläbo kättelevät Rukalla.
Iivo Niskanen ja Johannes Hösflot Kläbo kättelevät Rukalla maailmancupin avauksessa. Sen jälkeen kummankaan kausi ei edennyt heidän toivomallaan tavalla. Kuva: EPA-EFE

Suomen ykköshiihtonimi Iivo Niskanen ei ole mukana tänä viikonloppuna maailmancupin kilpailuissa Sveitsin Gomsissa. Niskasta ei todennäköisesti nähdä myöskään kahtena seuraavana maailmancup-viikonloppuna kilpailemassa, kun hiihtokiertue siirtyy Pohjois-Amerikkaan, Kanadan Canmoreen ja Yhdysvaltojen Minneapolisiin.

Niskanen on seuraavan kerran kilpailemassa Vantaan SM-hiihdoissa ensi viikonloppuna.

Niskanen on ilmoittanut isoiksi tavoitteiksi jäljellä olevalla kaudella Salpausselän kisat ja etenkin Holmenkollenin legendaarisen 50 kilometrin kilpailun.

Niskanen jää nyt jo toista kertaa harjoitustauolle arvokisattomalla kaudella. Alkukaudesta hän jätti väliin Jällivaaran maailmancupin. Tuolloin Niskanen kertoi jo, että ei tavoittele maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa.

Yle Urheilun asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen ymmärtää Niskasen tuoreimman ratkaisun. Saarisen mukaan Niskanen haluaa saada maksimaalisen tuloksen Salpausselältä ja Holmenkollenilta. Saarinen muistuttaa etenkin Holmenkollenin kohdalta, että nyt on otollinen aika napata arvostettu 50 kilometrin voitto.

– Perinteisen viisikymppiä jää Holmenkollenilla pitkälle tauolle. Menee useampi vuosi ennen kuin Iivo pääsee mielimatkallaan ja mielityylillään yrittämään voittoa. Nyt arvokisattomalla kaudella Holmenkollenin viisikymppiä on yksittäisistä kilpailuista tärkein tai merkittävin, Saarinen povaa.

Iivo Niskanen.
Iivo Niskasen tämän kauden paras noteeraus on Rukan maailmancupin kakkossija perinteisen kymmenen kilometrin kilpailusta. Kuva: EPA-EFE / AOP

Saarisen mukaan Vantaan SM-hiihdot eivät ole kilpailullisesti parasta antia vastuksen ja maastojen kannalta, mutta Pohjois-Amerikkaan lähdöstä tulisi matkarasitusta aikaeroineen.

Niskanen joutui jättämään kauden päätapahtumana pidetyn Tour de Ski -kiertueen väliin sairastelun takia, mutta palasi kohtuullisen hyvässä iskussa viime viikolla maailmancupiin Saksan Oberhofissa.

Kläbo kisaa, Niskanen ei

Norjan supertähti Johannes Hösflot Kläbo on luovuttanut myös maailmancupin kokonaistaiston. Niskasen tapaan Kläbo joutui jättämään sairastelujen takia Tour de Skin väliin. Kläbo kertoi laihtuneensa sairastelujen takia lähes viisi kiloa.

Kläbo sanoi NRK:lle keskittyvänsä nyt ensi vuoden Trondheimin MM-hiihtoihin. Norjan ja Suomen tähden ”luovutuksissa” on kuitenkin ero. Norjan ykköstähti Kläbo jatkaa kilpailemistaan tervehdyttyään, vaikka ei ole täysin iskussa. Hän on myös mukana Gomsissa.

Mikä erottaa Niskasta ja Kläboa?

Saarisen mukaan Niskasen ja Kläbon ratkaisujen eroavaisuutta selittää, että Suomen ja Norjan ykköstähdet ovat erityyppisiä urheilijoita. Saarinen näkee, että Kläbo on Niskasta monipuolisempi.

– Sairastelujen jälkeen Kläbolta nähtiin Oberhofissa hänen tasoonsa nähden heikkoja tuloksia, mutta Kläbo ilmeisesti kokee, että saa näistä kisoista sopivaa vastetta ja kilpailut vievät hänen kuntoaan eteenpäin. Kläbolle kilpailut ovat kuin hänen työpaikkansa, Saarinen sanoo.

Miesten 20 kilometrillä Oberhofissa Norja otti neloisvoiton Erik Valnesin johdolla. Perttu Hyvärinen oli kuudes, Ristomatti Hakola yhdeksäs ja Iivo Niskanen 11:s. Johannes Hösflot Kläbo oli 17:s.
Johannes Hösflot Kläbo paras loppukirissä – viestivoitto Norjaan Oberhofissa.

Saarinen muistuttaakin, että Kläbon ja Niskasen lähtökohdat ovat erilaiset sairastelujen jälkeen.

– Iivolla on fokus pariin yksittäiseen perinteisen kilpailuun. Kläbolla skaala on laajempi. Kläbo haluaa maksimoida tuloksensa koko kaudella. Kläbon ja Iivon lähtökohdat ovat erilaiset. Kläbolla on useampia kilpailuja, missä hän voi menestyä, Saarinen sanoo.

Kun mietitään myös Niskasen kauden päätavoitetta, Saarinen näkee suomalaisen vahvempana.

– Uskoisin, että Holmenkollenin viidelläkympillä Iivo on kuitenkin korkeammalla tuloslistalla kuin Kläbo. Laittaisin rahani Iivolle, Saarinen sanoo.

Sekaviesti viikonlopun erikoisuutena

Gomsin maailmancupin ohjelmassa on perjantaina sekaviesti, lauantaina vapaan hiihtotavan sprintti ja sunnuntaina vapaalla hiihtotavalla 20 kilometrin yhteislähtö.

Näistä sekaviesti on viikonlopun erikoisuus. Se palasi hiihdon maailmancupin ohjelmaan vajaan 20 vuoden tauon jälkeen vuonna 2022. Sekaviesti kilpaillaan niin, että mukana on kaksi naista ja kaksi miestä. Kisassa hiihdetään neljä kertaa viiden kilometrin osuus. Miehet hiihtävät 1. ja 3. osuudella, naiset 2. ja 4. osuudella.

Oberhofissa kilpailtiin perinteikkäämmät miesten ja naisten viestit. Ne tuomittiin kuitenkin tylsinä.

Ruotsi oli omaa luokkaansa naisten viestissä Oberhofissa. Erot kasvoivat suuriksi kisassa, jossa Suomi oli lopulta kolmas.

Nyt Saarinen odottaa mielenkiintoisempia taistoja. Saarisen mukaan nyt ei ole niin selvä tilanne kuin miesten ja naisten viesteissä. Ruotsin naiset ovat dominoineet tällä kaudella, mutta miehissä on ollut vaisumpaa. Norjan miehet ovat puolestaan olleet kovia, mutta naiset ovat olleet heikkoja.

– Matkat ovat lyhyemmät, koska Oberhofin viesteissä hiihdettiin 7,5 kilometriä joka osuudella. Tullaan näkemään sähäkämpää menoa. Viime viikonlopun rata ei sopinut yhteislähtökisoihin. Haluan uskoa niin, että nyt tulee enemmän vauhtia suorituksiin ja tulee jännittävämpi kilpailu, Saarinen toteaa.

Kaksi edellistä sekaviestiä on kilpailtu Ruotsissa Falunissa. Suomi oli vuonna 2022 sekaviestissä toinen, kun jalkeilla oli paras mahdollinen joukkue: Iivo ja Kerttu Niskanen, Perttu Hyvärinen sekä Krista Pärmäkoski. Viime vuonna Suomi jäi vasta seitsemänneksi nelikolla Ristomatti HakolaAnne Kyllönen – Perttu Hyvärinen ja Eveliina Piippo.

Saarinen toivoikin etukäteen, että Kerttu Niskanen olisi mukana viestissä. Viimeksi Niskanen on ollut maailmancupin viestikilpailussa joulukuussa 2022.

Kun viestijoukkueet perjantai-iltana julkaistiin, listalta löytyi kuin löytyikin Kerttu Niskasen nimi. Suomen ykkösjoukkueet muodostavat Lauri Vuorinen, Kerttu Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Krista Pärmäskoski. Kakkosjoukkueessa hiihtävät Markus Vuorela, Johanna Matintalo, Arsi Ruuskanen ja Jasmi Joensuu.

Falunin maailmancupin sekaviesti vuodella 2022.
Suomi oli Falunin sekaviestissä 2022 toinen. Voittoa juhli Yhdysvallat. Norja oli kolmas. Kuva: EPA-EFE

Ennen viestijoukkueiden julkaisua Aino-Kaisa Saarinen nimesi toivekokoonpanoonsa Kerttu Niskasen, Perttu Hyvärisen ja Krista Pärmäkosken, jotka lopulta ykkösjoukkueeseen valittiinkin.

Yksi suuri kysymysmerkki Suomen sekaviestijoukkueessa oli etukäteen toinen mieshiihtäjä ja hänen osuutensa. Saarinen olisi pienen harkinnan jälkeen asettanut Suomen miehet niin, että Hyvärinen hiihtää kolmannella osuudella. Avausosuudelle Saarisen papereissa oli tyrkyllä Vuorinen.

Tällä kertaa Aino-Kaisa Saarisen toiveet osuivat. Alta voit äänestää, millaisen viestikokoonpanon olisit itse valinnut Suomelle sekaviestiin.

Suora lähetys sekaviestistä Yle Areenassa kello 16.25. TV2:n lähetys alkaa kello 18.00. Katso koko Urheilustudio-viikonlopun ohjelmatiedot täältä.