Joulukuussa 2022 kuollut brasilialainen jalkapallolegenda Pelé saatetaan kaivaa ylös haudastaan, uutisoivat esimerkiksi brittimediat Sky News ja Daily Mail sekä portugalilainen Record.
Ylöskaivamista vaatii 60-vuotias Maria do Socorro Azevedo, joka väittää olevansa Pelén tytär. Sukulaissuhde todistettaisiin DNA-testillä.
82-vuotiaana kuolleella Peléllä on seitsemän lasta, mutta Azevedo väittää olevansa kahdeksas. Hän on yrittänyt selvittää isänsä henkilöllisyyttä viiden vuoden ajan.
Testamentissaan Pelé myönsi, että hänellä saattaa olla kahdeksas lapsi, ja hänen kerrottiin suostuneen DNA-testiin asian selvittämiseksi. Pelé kuitenkin kuoli ennen testin suorittamista.
Kaksi Pelén lapsista suostui aiemmin Azevedon kanssa DNA-testiin, jonka tulokset ovat ristiriitaisia. Ensimmäiseksi analysoidun testin mukaan Azevedo ei ole sukua Pelén jälkeläisille, mutta toisen, nyt laboratoriossa tehdyn testin perusteella sukulaisuus on erittäin todennäköistä.
Azevedon asianajajan mukaan heillä ei ole muuta mahdollisuutta tilanteen ratkaisemiseksi kuin vaatia Pelén ruumiin ylöskaivamista DNA-testiä varten.
Azevedo kertoi viikonloppuna, ettei hänen äitinsä koskaan kertonut Pelélle tulleensa raskaaksi. Azevedo halusi Pelén tekevän isyystestin jo vuonna 2019, mutta entisen supertähden terveydentila ja koronapandemia estivät sen.
Pelén perhettä edustava asianajana sanoi, että Azevedon pyyntö on ”järjetön ja epätodennäköinen”.
– Testit kertoivat jo, ettei hän ole siskomme, Pelén poika Edinho sanoi.
Perhe pyrkii välttämään oikeustoimet Azevedoa vastaan ja estämään ruumiin ylöskaivamisen.
Pelé testamenttasi omaisuudestaan kolmanneksen leskelleen Marcia Cibele Aokille. Seitsemän lasta saivat kaksi kolmasosaa ja lapsenlapset kymmenen prosenttia. Pelén omaisuuden arvoksi on arvioitu 90 miljoonaa euroa.
Sukulaisuus voisi antaa Azevedolle osan perinnöstä. Hän on kuitenkin korostanut, ettei ole kiinnostunut rahasta.
Kolmesti naimisissa olleen Pelén perhesuhteita on puitu mediassa aiemminkin. Brassi-ikoni kiisti pitkään olevansa vuonna 2006 kuolleen Sandra Reginan isä, kunnes nimesi tämän yhdeksi seitsemästä lapsestaan testamentissaan.
Peléä pidetään yhtenä kaikkien aikojen jalkapalloilijoista. Hän voitti Brasilian kanssa maailmanmestaruuden vuosina 1970, 1962 ja 1958.