Keski-Suomessa jämsäläisen kauppapaikan edessä riittää loppuviikolla tungosta. Vanhassa rättisitikassa istuskelee jämsänkoskelainen Jussi Lintunen. Hän avaa sitikan ikkunaa sen verta raolleen, että siitä sopii vaihtaa muutama sana presidentinvaaleista.
Lintunen kertoo äänestäneensä ennakkoon.
– Vähän mietin äänestystaktiikkaa, että haluanko varmistaa, että joku pääsee tai ei pääse toiselle kierrokselle. Mutta en sitten tällä kertaa taktikoinut, hän paljastaa.
Vaalikeskusteluissa Lintusta on häirinnyt se, että ehdokkaat kertovat näkemyksistään epämääräisesti.
– Kun poliitikko puhuu, se puhuu niin varovasti ja ympäripyöreästi. Pääsee helposti luiskahtamaan, että ”en minä sitä tarkoittanut vaan tarkoitin tätä”.
Vaalien tulosiltaa Lintunen aikoo seurata televisiosta. Eniten jännittää, ketkä pääsevät toiselle kierrokselle.
– Tiukka kisa kiinnostaa, mutta jos äänet repeävät, saatan mennä nukkumaan, Lintunen sanoo.
Keskustaan kaupoille tulleet Eija ja Tapani Suikki kertovat, että heidän perheessään äänestettiin ennakkoon.
– Tehtävä suoritettu, löytyi ehdokas. Pari vaihtoehtoa oli, että ei ihan itsestäänselvää, he toteavat.
Kampanjointia ja vaalikeskusteluja seurataan Suikeilla tarkkaan. Lintusen tapaan heitäkin on harmittanut ehdokkaiden samanmielisyys.
– Kaikki olivat alkuun olevinaan yhtä mieltä, mutta näinhän se ei oikeasti ole. Viimeisissä tenteissä tuli näkyviin eroja, joita kaipasin, Eija Suikki kertoo.
Sami Hauskanen Kuhmoisista on tullut hakemaan linnuille auringonkukansiemeniä.
– En ole äänestänyt, enkä todennäköisesti aiokaan. Presidentillä ei ole niin kauheasti valtaa enää nykypäivänä, hän perustelee.
Vaali-illasta hän nappaa tulokset, mutta muutoin vaalien seuraaminen jää vähälle. Ehdokasasetelma on kuitenkin selvillä.
– Varmaan tulee tiukka kisa, sen verran olen ennakkoäänestysprosentteja seurannut.