Useat maat, myös Suomi, ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä palestiinalaisia avustavan UNRWA:n rahoituksen, koska joidenkin järjestön työntekijöiden epäillään osallistuneen terroristijärjestö Hamasin iskuun lokakuun 7. päivänä.
Avun keskeyttämisestä ilmoittivat myös Yhdysvallat, Australia, Britannia, Saksa ja Italia.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vetoaa avustajamaihin, jotta YK-järjestö UNRWA:n avustamista jatketaan.
UNRWA kertoi itse perjantaina, että Israel epäilee 12 UNRWA:n työntekijän osallistuneen Israeliin tehtyyn hyökkäykseen. Hamasin hyökkäyksessä kuoli yli 1 100 ja noin 250 otettiin panttivangiksi-
Guterres sanoo ymmärtävänsä avustajamaiden huolen ja kauhistuneensa epäilyistä.
– Mutta kymmeniä tuhansia miehiä ja naisia, joista monet tekevät työtä kaikkein vaarallisimmissa olosuhteissa, ei tule rankaista, Guterres sanoi.
Epäilyjä ei ole täsmennetty
UNRWA on erottanut useita työntekijöitään syytöksen jälkeen. UNRWA:n mukaan YK:n sisäinen tarkastusyksikkö OIOS on aloittanut tutkinnan epäilyistä.
Israel tai UNRWA eivät ole tarkentaneet, mistä syytöksissä on tarkalleen kyse.
Israelin armeija on sanonut amerikkalaiselle uutiskanava CNN:lle, että UNRWAn rakennuksia olisi käytetty ”terroristisiin tarkoituksiin”.
Avun vähentäminen uhkaa koko järjestön toimintaa
YK:n pääsihteerin mukaan palestiinalaisia vuosikymmeniä avustanut UNRWA voi joutua ajamaan toimintaansa alas jo helmikuussa.
UNRWA on perustettu vuonna 1949 palestiinalaispakolaisten avustamiseen keskittyvä järjestö. Järjestöllä on 13 000 työntekijää Gazassa, sanoo uutistoimisto AP. Suurin osa heistä on palestiinalaisia.
Israel sanoi eilen, että se pyrkii sodan jälkeen lopettamaan UNRWAn toiminnan Gazassa.
YK:n asiantuntija Francesca Albanese sanoi sunnuntaina, että apunsa keskeyttävät maat saattavat rikkoa aiempaa oikeuden päätostä.
YK:n alainen kansainvälinen tuomioistuin ICJ sanoi perjantaina, että Israelin on tehtävä kaikkensa, että Gazassa ei toteudu palestiinalaisten kansanmurha ja päästettävä enemmän apua Gazaan.
– Avun keskeyttämisellä maat rankaisevat kollektiivisesti miljoonia palestiinalaisia kaikkein kriittisempänä aikana. Näin ne todennäköisesti rikkovat velvollisuuksiaan, joihin sopimus joukkotuhonnan estämiseksi heitä velvoittaa, Albanese sanoo Instagram-tilillään.
Lähteet: AFP, AP
Juttua muokattu ja täydennetty 28.1. klo 14:40
Lisätty erityisraportoija Francesca Albanesen kommentti klo 14:54