Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Merit Hietanen työskenteli vuosia UNRWA:ssa ja on huolissaan Hamas-syytöksistä – ”Todella järkyttävä ajatus”

Tässä jutussa Merit Hietanen kertoo kokemuksistaan ja selitämme, mikä kiistelty järjestö UNRWA on.

UNRWA:n työlle ei ole korvaajaa, sanoo professori Hannu Juusola.

– Se on todella järkyttävä ajatus.

Näin kommentoi YK-järjestö UNRWA:ssa Gazassa työskennellyt Merit Hietanen syytteitä, joiden mukaan 12 järjestön työntekijää olisi sekaantunut Hamasin iskuun Israeliin lokakuun 7. päivä.

Hietanen työskenteli järjestölle Gazassa vuosina 2011–2015 ja Jordaniassa 2015–2017. UNRWA:n toiminta keskittyy palestiinalaispakolaisten auttamiseen Gazan lisäksi Jordaniassa, Libanonissa ja Syyriassa.

Humanitaarisen työn asiantuntijana toimiva Hietanen kertoo, että useita hänen entisiä kollegoitaan on kuollut Israelin hyökkäyksessä Gazaan.

Hietasen mukaan on ”todella surullista”, jos syytteet osoittautuvat todeksi.

– Mutta toisaalta se ei olisi hirveän yllättävää, kun huomioi, että UNRWA:lla on Gazassa 13 000 työntekijää, ja se heijastelee Gazan yhteisöä ja yhteiskuntaa monella tavalla.

Hietanen painottaa, että UNRWA on humanitaarinen järjestö, joka on sitoutunut esimerkiksi riippumattomuuden ja puolueettomuuden periaatteisiin.

Hän huomioi, että humanitaarisissa järjestöissä on kuitenkin yleistä tasapainotella sen kanssa, että paikalliset työntekijät ovat osa konflikteja, joissa he työskentelevät.

UNRWA:ssa tehdään hänen mukaansa paljon työtä puolueettomuuden ja riippumattomuuden takaamiseksi, ja työntekijät allekirjoittavat puolueettomuuden periaatteet tullessaan järjestöön töihin. Käytännössä se tarkoittaa, etteivät he osoita mielipiteitään julkisesti.

– Olen itse ollut UNRWA:lla tiimissä, joka kouluttaa työntekijöitä näistä asioista, Hietanen sanoo.

Hietanen sanoo käyneensä työntekijöiden kanssa keskusteluja puolueettomuusasioista, mutta Hamas-yhteydet eivät ole nousseet esille.

Järjestön säännöt ovat hänestä hyvin tiukat, mistä kertoo sekin, että syytteiden kohteena olevat työntekijät erotettiin ennen kuin asiaa tutkittiin.

Gazan realiteetteihin kuitenkin kuuluu, että Hamasin täytyy hyväksyä Gazassa työskentelevän järjestön työ – muutoin työtä ei voi tehdä turvallisesti. Hamasin kanssa pitää Hietasen mukaan toimia ”koordinaation puitteissa”, mutta tämä pidetään minimaalisena.

Mätiä omenoita vai ei?

UNRWA kertoi itse viime perjantaina, että Israel epäilee 12 UNRWA:n työntekijän osallistuneen Israeliin tehtyyn hyökkäykseen. Sen jälkeen esimerkiksi yhdysvaltalaiset lehdet ovat julkaisseet Israelin antamia tiedustelutietoja UNRWA:n toiminnasta.

Tietojen perusteella useat maat, muiden muassa Suomi ja Ruotsi, ovat keskeyttäneet avustusten maksamisen UNRWA:lle.

Järjestön työntekijöiden Hamas-kytkennöistä liikkuu ristiriitaisia käsityksiä.

Israelin mukaan joka kymmenennellä UNRWA:n Gazassa olevasta 12 000 työntekijästä on kytkös terroristijärjestöihin ja puolella on näissä järjestöissä toimivia sukulaisia, kertoo sanomalehti The Wall Street Journal.

Lehden haastatteleman israelilaisen, nimettömänä pysyttelevän virkamiehen mukaan UNRWA on kokonaisuudessaan Hamasin radikaalin ideologian turvasatama.

UNRWA:n viestintäjohtajana 13 vuotta toiminut Chris Gunness taas sanoi brittilehti Guardianille, että ”kyseessä on 12 mätää omenaa 13 000 työntekijän joukossa”. Gunness työskenteli viestintäjohtajana vuoteen 2020 saakka.

Israelin mukaan UNRWA:n ja Hamasin yhteydet tiivistyivät sen jälkeen, kun Hamas otti Gazan hallintaansa vuonna 2007.

Israel on useita kertoja syyttänyt, että UNRWA:n rakennuksia käytetään Hamasin tunneleiden suuaukkojen kätköpaikkoina.

Vuonna 2014 UNRWA kertoi, että sen koulusta oli löytynyt Hamasin varastoimia aseita. Hietasen mukaan kyseinen koulu oli rakettien löytöhetkellä tyhjillään kesäloman takia.

UNRWA:n kouluja tutkineen israelilaisen IMPACT-se-järjestön mukaan monet UNRWA:n kouluissa toimineet opettajat juhlivat Hamasin iskuja sosiaalisen median tileillään. Järjestön mukaan UNRWA:n koulukirjoissa on ollut väkivaltaan yllyttävää materiaalia. IMPACT-se on käynyt Suomessa lobbaamassa asiaansa.

Eräs UNRWA:n Gazan toimintaa johtaneista henkilöistä erotettiin vuonna 2017, kun kävi ilmi, että hänet oli valittu Hamasin korkeaan johtoasemaan, The Wall Street Journal kertoo.

Sen jälkeen kun Hamas teki lokakuussa hyökkäyksensä Israeliin, UNRWA:n siteiden Hamasin kanssa kerrotaan vain tiivistyneen. Tiedusteluraportin mukaan Hamas nykyään jopa koordinoi UNRWA:n avustustarvikkeiden jakoa.

Juusola: UNRWA:a ei voida korvata

Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ei ole yllättynyt, että UNRWA:n työntekijöiden sanotaan ottaneen osaa Hamasin terrori-iskuun.

– UNRWA:n historiasta tiedetään sillä olevan työntekijöitä, joilla on vähintäänkin sympatioita Hamasia kohtaan, hän sanoo.

Juusola muistuttaa, että UNRWA:n työntekijöistä valtaosa on palestiinalaisia. UNRWA tekee yhteistyötä palestiinalaisjärjestöjen kanssa kaikkialla missä se toimii. Hamasin on myös kerrottu painostaneen UNRWA:ta.

UNRWA on joka tapauksessa ollut erittäin tärkeä toimija palestiinalaisleireissä. Sen ruoka-avun varassa on suuri osa leirien asukkaista. Se on hoitanut myös terveydenhuoltoa ja sosiaalitointa. Lisäksi suurin osa palestiinalaisleirien kouluista on ollut UNRWA:n ylläpitämiä.

Ihmset odottavat ruuanjakelua astiat käsissään Dair El-Balahissa.
Palestiinalaispakolaiset jonottivat ruoka-apua Dair El-Balahissa 26. tammikuuta. Kuva: Omar Ashtawy / AOP

Rahoittajamaiden boikottitoimet ovat UNRWA:n toiminnalle ja sitä kautta palestiinalaispakolaisille katastrofi, Juusola arvioi. Palestiinalaisalueilla ei ole mitään tahoa, joka voisi korvata UNRWA:n toiminnan.

UNRWA:ssa aiemmin työskennelleen Hietasen mukaan ajatus, että UNRWA:n rahoitus siirrettäisiin toisille järjestöille, jotka jatkaisivat työtä Gazassa, on epärealistinen.

Hänestä muilla järjestöillä ei ole nykyisessä tilanteessa realistisia mahdollisuuksia luoda Gazaan samaa toimintakapasiteettia ja logistiikkaa, mikä UNRWA:lla siellä on. Hänen mukaansa järjestöä voisi verrata kuntaan, joka tuottaa ihmisille peruspalveluita.

Juusola huomauttaa, että vaikka Israel on vuosien ajan arvostellut UNRWA:a näistä ongelmista, se ei silti halua lakkauttaa järjestöä.

– Israel on tehnyt [UNRWA:n kanssa] läheistä yhteistyötä, koska he tietävät, etteivät todellisuudessa voi ottaa, eivätkä halua ottaa vastuuta tästä toiminnasta.

Juusolan mukaan UNRWA:n työntekijöiden osallistuminen terrori-iskuihin on hyvin surullista ja tuomittavaa. Hän ei kuitenkaan halua, että koko pakolaisväestöön kohdistetaan avustustoiminnan lakkauttamisen myötä kollektiivinen rangaistus.

– Jos UNRWA:lle halutaan vaihtoehto, silloin pitäisi löytää ratkaisu koko palestiinalaispakolaisten ongelmaan, ja siihen ei ole ollut poliittista tahtoa, Juusola kiteyttää.