Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Airiston Helmi -jutussa loppulausuntovaihe – syyttäjä katsoi kyseessä olevan sotilaallisesti käskytetty rikollisjärjestö

Venäläismiljonääriä ja seitsemää muuta henkilöä epäillään useista talousrikoksista. Vastaajat kiistävät kaikki syytteet.

Venäläismies pitelee yrityksensä esitettä oikeudessa.
Pavel Melnikov oli tammikuun alussa kahden päivän ajan kuultavana Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Kuva: Hannu Vähämäki / Yle

Erikoissyyttäjä Petri Rautio katsoo, että syyttäjällä on vahva näyttö Airiston Helmen talousrikosasiassa.

Hän perusteli kantaansa todistemateriaalilla, joka sisältää maakohtaisia organisaatiokaavioita, raportointia ja kulunseurantaa, yhtiön ankaria tietoturvamääräyksiä ja peitekieltä sekä hierarkista, sotilaallista organisaatiota muistuttavaa käskytystä.

Raution mukaan kyse oli jostakin muusta kuin väitetystä matkailu- ja majoitustoiminnasta.

Airiston Helmi-kiinteistöyhtiöön liittyvä juttu eteni tiistaina loppulausuntovaiheeseen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Kyseessä ovat osapuolten viimeiset kannanotot siitä, miten oikeuden tulisi asia ratkaista.

Keskiviikkona puolustuksen vuoro

Keskiviikkona ääneen pääsee jutun päätekijäksi epäillyn Airiston Helmen omistajan, venäläisliikemies Pavel Melnikovin puolustus.

Syyttäjä katsoo Melnikovin johtaneen Suomen organisaatiota. Kyseessä oli osa laajempaa Pietarissa toimivaa rikollisjärjestöä, joka hankki omistukseensa kymmenillä miljoonilla euroilla kiinteistöjä Turun saaristosta. Tarkoitusperät eivät ole käyneet selväksi.

Kaikkiaan syytteessä on kahdeksan henkilöä ja yritys. Syytenimikkeitä ovat muun muassa törkeä veropetos, törkeä kirjanpitorikos ja törkeä työeläkemaksupetos.

Syyttäjä katsoo, että yhtiö käytti pimeää työvoimaa sekä vältteli veroja ja työeläkevakuutusmaksuja noin 2,8 miljoonan euron arvosta.

Rikosvyyhti alkoi vuonna 2018

Syyttäjä vaatii Pavel Melnikoville viiden vuoden vankeusrangaistusta. Muiden vastaajien osalta rangaistusvaatimukset vaihtelevat ehdollisesta vankeudesta yli neljän vuoden vankeustuomioon.

Vastaajat ovat kiistäneet syytteet. Pavel Melnikovin mukaan hän ei osallistunut yrityksen arjen pyörittämiseen eikä ollut selvillä sen käytännöistä. Velvoitteet kuuluivat yrityksen paikallisille vastuuhenkilöille.

Epäilty rikosvyyhti sai alkunsa syksyllä 2018, jolloin viranomaiset suorittivat laajamittaisen kotietsintäoperaation Airiston Helmen kiinteistöille.

Viranomaiset takavarikoivat muun muassa muistitikkuja, joista puretun tiedon avulla tutkinta käynnistyi.

Juttua on käsitelty Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa joulukuun alusta alkaen. Oikeus antaa ratkaisunsa myöhemmin.