Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

SK: Lukon pelaajaa epäillään taksikuskin pahoinpitelystä – seura: ”Asian selvittäminen kuuluu poliisille”

Yle kertoi loppuvuodesta, että kaksi Lukon pelaajaa joutui putkaan Raumalla pelatun marraskuisen SaiPa-ottelun jälkeen.

Kuva Rauman Lukon joukkueen sisääntulosta Ilvestä vastaan SM-liigan kotiottelussa 20.09.2023.
Seura on ollut vähäsanainen pahoinpitelyepäilyyn liittyen. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Rauman Lukko kertoo saaneensa seuran sisäisen selvityksen valmiiksi marraskuun lopun tapahtumista.

Yle kertoi marraskuussa, että kaksi Lukon pelaajaa joutui putkaan perjantain ja lauantain välisenä yönä Raumalla pelatun SaiPa-ottelun jälkeen.

Lukon toimitusjohtaja Jukka Kunnas oli tuolloin vähäsanainen. Hänen mukaansa kaksi pelaajaa oli vapaa-ajallaan käyttäytynyt Lukon arvojen ja eettisten arvojen vastaisesti.

Koska asiat ovat tapahtuneet vapaa-ajalla, kuuluu tapahtumien tarkempi selvittäminen poliisille ja Rauman Lukko on käynyt tapahtumia läpi työnantajan roolissa. Seura pitää tärkeänä, että seuraa edustavat henkilöt käyttäytyvät moitteettomasti myös vapaa-ajallaan. Tapahtuneesta ei Lukolla ole tiedossa mitään uutta tietoa, kerrotaan Lukon tuoreessa tiedotteessa.

Satakunnan Kansa kertoi maanantaina, että yhtä Lukon pelaajaa epäillään taksikuskin pahoinpitelystä. Pahoinpitelystä epäillyn pelaajan henkilöllisyys on lehden toimituksen tiedossa. Lehti on yrittänyt alkuviikon aikana saada Jukka Kunnakselta haastattelua, mihin seura nyt vastasi tiedotteella.

Rauman Lukko kertoo tiedottavansa asiasta mahdollisuuksiensa mukaan lisää, sikäli kun uutta tiedotettavaa ilmenee.