Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kalle Keskisen luotsaama Loud n' Live Promotions yrityssaneeraukseen – ”Turvaa tulevat tapahtumat”

Yhtiö kertoo yrityssaneerauksen takaavan työrauhan konserttien ja festivaalien järjestämiseen.

Promoottori Kalle Keskinen kasvokuvassa.
Loud n' Live Promotions Oy:n toimitusjohtaja Kalle Keskisen mukaan yhtiön uusi johtoryhmä ja henkilökunta ovat erittäin sitoutuneita uudistettuun toimintamalliin. Kuva: Yle / Miki Wallenius

Loud n' Live Promotions Oy on päässyt yrityssaneeraukseen.

Yritys jätti asiaa koskevan hakemuksen käräjäoikeuteen lokakuun alussa. Oikeus antoi päätöksen asiassa keskiviikkona.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että yrityssaneeraus takaa työrauhan kuluvan vuoden konserttien ja festivaalien täysipainoiselle toteuttamiselle.

– Haimme järjestelyä turvataksemme tulevien tapahtumiemme järjestämisen. Viime vuoden viimeiset kuukaudet olivat meille voitollisia. Aloitimme voimakkaat säästötoimenpiteet viime syksynä heti saneeraushakemuksen jätettyämme. Samaan aikaan tuotimme kymmeniä konsertteja, joista jokainen oli voitollinen, kertoo Loud n' Live Promotions Oy:n toimitusjohtaja Kalle Keskinen.

Keskisen mukaan markkina näyttää palautuneen ja lipunmyynti sujuu samaa tahtia kuin ennen koronaa, osin paremminkin,

Yritys on neuvotellut kesän ensimmäisiin festivaaleihin ulkopuolisen rahoittajan, joka auttaa pääsemään vauhtiin ja saamaan kesätapahtumat pyörimään.

– Olemme myös ottaneet aiemmin alihankkijoittemme suorittamia itsellemme tärkeitä liiketoimintoja omaan haltuumme. Samaan aikaan on selvää, että teemme kuluvana vuonna positiivisen tuloksen ja näin saamme maksettua velkojamme pois.

Keskinen on yhtiön suurin velkoja yhdessä lähipiirinsä kanssa.

Kalle Keskinen kertoi Ylelle aiemmin, että yrityksen talousongelmat ovat aiheutuneet paljolti korona-ajan rajoitteiden takia.

Loud n' Live Promotions järjestää muun muassa Seinäjoen Vauhtiajoja sekä Wasa Open Air -, Saaristo Open - ja Sonisphere-festivaaleja.