Ihmisen papilloomavirus eli HPV voi siirtyä vanhemmista vastasyntyneeseen lapseen jo raskauden ja synnytyksen aikana.
Asia selviää lääketieteen lisensiaatti Nelli Kalliomaan väitöstutkimuksesta.
HPV-virus on yleisimpiä seksivälitteisesti tarttuva tauteja. On arvioitu, että jopa yli 80 prosenttia seksuaalisesti aktiivisista ihmisistä saa HPV-infektion elämänsä aikana. Erilaisia HPV-virustyyppejä tunnetaan yli 200.
– Viime aikoina on kuitenkin tunnistettu myös ei-seksivälitteisiä HPV:n tartuntareittejä, kuten perheen sisäinen, vanhemmasta lapseen tapahtuva tartunta, Kalliomaa kertoo tiedotteessa.
Vaikutuksia rokotusohjelmaan
Kroonisella eli pitkittyneellä HPV-infektiolla on todettu olevan merkittävä rooli erityisesti kohdunkaulan ja suunielusyövän kehityksessä.
Kohdunkaulan syöpää ehkäistään seulonnalla ja HPV-rokotuksella. Suomessa HPV-rokote tarjotaan kaikille 10–12-vuotiaille tytöille ja pojille.
Kalliomaan mukaan nyt saadut tutkimustulokset eivät anna aihetta muuttaa rokotusohjelmaa.
– Kyse on sen verran pienestä tutkimuksesta, ja tutkimustulokset ovat vasta alustavia, hän kommentoi puhelimitse.
Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että tulevaisuudessa saatava tutkimustieto voi muuttaa rokotusohjelman HPV-rokottamisikää tai suositusta esimerkiksi riskiperheiden rokottamisesta.
Voi tarttua myös isästä
Kalliomaan tutkimuksessa oli mukana 319 äitiä, 132 isää ja 321 vastasyntynyttä lasta.
HPV-näytteet kerättiin vanhemmilta äidin raskausaikana ja vastasyntyneiltä heti syntymän jälkeen.
Kaikilta tutkimukseen osallistuneilta määritettiin myös HLA-G-geenien tarkat variaatiot. Tavoitteena oli selvittää, voiko HPV tarttua äideistä ja isistä heidän vastasyntyneisiin lapsiinsa ja vaikuttavatko HLA-G geenit HPV-infektion luonnolliseen taudinkulkuun.
Vastasyntyneistä lapsista löydettiin samoja HPV-tyyppejä kuin heidän äideistään ja isistään. Tämä viittaa siihen, että HPV voi siirtyä molemmista vanhemmasta lapseen jo raskauden tai synnytyksen aikana. Kuitenkin isän roolista tartunnassa tarvitaan vielä lisää tietoa.
– Suurin osa vastasyntyneiden HPV-infektioista parantuu itsestään muutamassa kuukaudessa. Tulevaisuudessa on kuitenkin tärkeää selvittää, mikä on varhaislapsuuden HPV-infektion vaikutus yksilön riskiin saada HPV-välitteinen syöpä myöhemmällä iällä, Kalliomaa toteaa tiedotteessa.
Kalliomaan väitöstutkimus tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 9. helmikuuta.