Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Käänne Joensuun epäillyssä 4-vuotiaan murhassa: vain isäpuolta syytetään murhasta

Tapaus tulee Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden käsittelyyn helmikuun puolivälissä. Syyteharkinta valmistui tänään.

Lasten keinu ja taustalla asuinrakennus, jossa poliisi epäilee vanhempien murhanneen neljä-vuotiaan lapsen.
Poliisin joulukuussa valmistuneen esitutkinnan mukaan kesäkuussa kuollut 4-vuotias lapsi kuoli ulkoisen väkivallan seurauksena. Kuva: Lucas Holm / Yle

Joensuun Rantakylässä viime vuoden kesäkuussa kuolleen 4-vuotiaan lapsen isäpuolta syytetään murhasta ja äitiä taposta. Syyteharkinta valmistui tapauksen osalta keskiviikkona.

Aluesyyttäjä Osmo Manninen on nostanut syytteet lapsen isäpuolelle tämän murhasta. Lapsen äitiä taas syytetään ensisijaisesti taposta.

Äidin rikosnimike tarkentui syyteharkinnassa, sillä poliisin esitutkinnassa molempia epäiltiin murhasta.

Lisäksi isäpuolta ja äitiä vastaan on nostettu toissijaisia syytteitä tahallisesta pahoinpitelyrikoksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta, mikäli tekojen tahallisuus jäisi näyttämättä.

Joulukuun puolivälissä valmistuneen poliisin esitutkinnan mukaan viime vuoden kesäkuun 8. päivänä yksityisasunnosta Joensuun Rantakylästä kuolleena löytynyt lapsi kuoli ulkoisen väkivallan seurauksena. Uhrista oli löytynyt sekä palovammoja että erilaisia mustelmia.

Poliisin mukaan esitutkinnan aikana ilmeni, että lasta oli kohdeltu kaltoin jo ennen epäiltyä henkirikosta.

Lapsen äiti ja isäpuoli vangittiin jo kesällä todennäköisin syin rikoksesta epäiltyinä.

Tapaus on Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden käsittelyssä helmikuun 12.–14. päivä.

Tapauksen käsittelylle oli aiemmin varattu helmikuun 12. ja 13. päivä, mutta käsittelylle varattiin aluesyyttäjä Mannisen mukaan myös kolmas päivä käräjäoikeuden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta.