Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Haavisto vai Stubb? 130 000 savokarjalaista joutuu etsimään uuden ehdokkaan presidentinvaalien toisella kierroksella

Niin tavallisilla äänestäjillä kuin entisillä ja nykyisillä kansanedustajillakin riittää miettimistä presidentinvaalien toisella kierroksella, kun oma suosikki ei ole mukana.

Mies ostaa kahvia.
Keskustan pielavetistä puoluetoimijaa Pentti Virolaista harmittaa, kun Olli Rehn ei päässyt presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Kuva: Petri Julkunen / Yle

Presidentinvaalien toisella kierroksella moni joutuu Savo-Karjalan alueella pohtimaan kenelle äänen antaisi, kun oma suosikkiehdokas jäi ensimmäiselle kierrokselle. Vaalipiirissä ensimmäisellä kierroksella uurnilla käyneistä äänioikeutetuista noin 130 000 joutuu etsimään itselleen uuden ehdokkaan.

Hyvin paljon ääniä alueelta meni etenkin Olli Rehnille ja Jussi Halla-Aholle.

Pohjois-Savon Pielavedellä esimerkiksi Rehniä äänesti 37 prosenttia äänestäjistä. Keskustan paikaisille puoluetoimijoille Pasi Kolehmaiselle ja Pentti Virolaiselle toisella kierroksella vaikuttaa esimerkiksi ehdokkaiden kannanotot maatalouteen ja Itä-Suomeen.

– Valitaan näistä sitten parempi, kun paras ei päässyt jatkoon, Virolainen toteaa.

Kansanedustajatkin pohtivat päätöstään

Vaalipiirin entisten ja nykyisten kansanedustajien osalta uuden ehdokkaan päättämisen helppous vaihtelee. SDP:n entinen kansanedustaja Kari Rajamäki ilmoittaa äänestävänsä mielestään ulkopoliittisesti vakaampaa Pekka Haavistoa.

– Uskon, että saisimme katsoa tulevaisuuteen turvallisesti ja vakaana Haaviston aikana, varkautelainen Rajamäki toteaa.

Rajamäki näkee vaalin toisen kierroksen SDP:lle arvoäänestyksenä, joka mahdollistaa kritiikin hallituksen talous- ja sosiaalipolitiikkaa kohtaan. Samaten hän itse pitää ydinaseita koskevia kysymyksiä tärkeänä asiana, johon äänestäjien tulisi reagoida.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto kertoo, että ei aio äänestää Alexander Stubbia. Todennäköisesti ääni menee Haavistolle, mutta lopullista kantaansa hän ei vielä kerro.

– Tässä olisi mahdollisuus äänestää tyhjää tai jompaakumpaa ehdokkaista.

Laura Meriluoto vas.
Vasemmistoliiton kuopiolainen kansanedustaja Laura Meriluoto uskoo suuren osan puolueen äänestäjistä kallistuvan Haaviston suuntaan. Arkistokuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Perussuomalaisten kuopiolaiskansanedustaja Minna Reijonen ei kerro suoraan ketä aikoo äänestää.

– Arvostan sitä, että pidetään Suomen eikä Afrikan puolta. Jokainen voi varmasti päätellä itse mitä ajattelen asiasta, Reijonen sanoo.

Keskustan entinen kansanedustaja Seppo Kääriäinen Iisalmesta taas ei ole vielä päätöstään tehnyt. Hän sanoo seuraavansa ehdokkaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisia kannanottoja ja heidän mielipiteitään yhteiskunnan ja Itä-Suomen nykytilanteesta.

Kääriäinen uskoo hajonnan mahdollisuuteen keskustaäänestäjien äänten osalta, mutta pitää voimasuhteiden arviointia mahdottomana.

– Toivon, että kaikki menevät äänestämään ja tekevät vakavan harkinnan jälkeen vastuullisia päätöksiä.

Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi tänään keskiviikkona.